Kisarapsa: Tahko 240 km

Pahoittelen hieman pitkää tarinaa :).

Kisapäivän tunnelmat

Aamulla herättiin hieman turhan myöhään. Meinasi tulla kiire, koska piti vielä hoitaa hieman työhommia ja viedä koira hoitoon. Matkaan päästiin ennen yhtätoista ja matkalla poikkesimme Kuopiossa syömässä ja Siilinjärvellä ruokakaupassa. Matkalla tapasimme myös Tahkolle matkalla olleet Valtteri Repon  Emilia vaimonsa kanssa ja vaihdoimme hieman kuulumisia. Oli kiva nähdä nuorta paria.

Majoitus varattiin vasta alkuvuodesta ja onneksemme vuoden 2013 majapaikkamme oli vielä varattavissa. Rivarin pääty Tahkolahdentiellä oli sopivan matkan päässä kisakeskuksesta ja uimarannasta. Lisäksi majapaikassa on kaksi wc:tä sekä ilmalämpöpumppu, joka on välttämätön mikäli sattuu kuuma keli kisaviikonlopulle. Majoitusta varattaessa ei tarvitse maksaa koko majoitushintaa vaan Tahko Keskusvaraamo lähettää varausmaksusta laskun ja loppuosa maksetaan esim. kesäkuussa.

Noudimme kisakeskuksesta kilpailunumerot ja osallistumismaksuun sisältyneen t-paidan sekä silmäilimme markkinatunnelmaa, jota tarjosivat muutama maastopyöriä ja tarvikkeita kaupitteleva kauppias tai maahantuojaliike. Viime hetken hankintoja voi tehdä myös kisakeskuksessa jossa on hyviä tarjouksia tarjolla.

Numero kiinni pyörään ja reppuun “240” varoituslappu, jolla pitkämatkalaiset perustelevat rauhallista etenemistään vauhdikkaammin takaa tuleville. Varoituslappu myös antaa viestin ohittajille: “Kannusta tuota reppanaa, jotta jaksaa ajaa maaliin saakka”.

Koska lähtö on klo 24:00 (tai 00:00), ajetaan eka lenkki pimeimpään aikaan kesäyöstä. Tarvitaan siis valot. Kiinnitin tankoon Solarstorm valoni sekä akun pyörän runkoon. Pyörä oli valmis kisaan.

Huoltojoukkoihin mukaan lähteneen Tiituksen (9 vuotta) iloksi kävin pojan kanssa ajamassa pikku lenkin kohti El Grandea ja lopuksi siltaa myöten kisakeskukseen jossa tavattiin paljon tuttuja JYPSiläisiä ja muita kisakuskeja. Ilta meni odotellen starttia. Yritin nukkua hieman, mutta ei tullut uni silmään.

Tiituksen kanssa lähdössä pienelle Tahko tutustumislenkille.

Tiituksen kanssa lähdössä pienelle Tahko tutustumislenkille.

Kisajuomat ja ravinteet

Juomaseokseni oli testattu useilla kevään pitkillä lenkeillä ja kisoissa. Seos koostuu Pepsistä tai Cokiksesta johon laitoin 1/3 vettä ja noin 90 g hiilareita per 1,5 litran pullo. Hiilareina käytin Vitargoa ja Garboxia suhteessa 50/50. Juomaa oli varattu iso limsapullollinen per kierros. Käytin kisassa juomareppua. Geeleinä käytin 51 g Zipvit geelejä joita laitoin normaaliin juomapulloon 4 kpl ja pullon lähes täyteen vettä. Reppu ja pullo siis yhteensä 2 litraa eli noin 0,5 litraa per tunti mikäli käyttää kierrokseen aikaa 4 tuntia. Geelit laitoin pulloon jotta ei tarvitse kisan aikana lotrata geelipussien kanssa sormet ja vaatteet tahmaisina. Toimii käytännössä tosi hyvin. Geeleistä osa oli kofeiinipitoisia tarkoituksena käyttää niitä kisan loppupuolella.

Siltä varalta, että geelit alkavat tökkimään, mukana oli myös Power Bar:n kofeiinipitoisia geelikarkkeja. Ovat tosi hyviä ja ne maistuivat vielä 10 tunnin ajon jälkeen. Lisäksi laitoin huoltojoukkojen mukaan sipsejä ja pullaa, mutta niihin en koskenut kisan aikana. Eivät vaan maistuneet.

Valikoimaa oli mukana, mutta vain osaa käytettiin.

Valikoimaa oli mukana, mutta vain osaa käytettiin.

Varaosat ja huoltojoukko

Huoltojoukkona oli Harri Kekolan ja Jukka Kivirinnan vaimot kahdella autolla. Lisäksi mukaan lähtivät puolisoni Ripsu ja lapsen lapsi Tiitus, jolle opetin ketjujen rasvausta. Huoltoautoon pakattiin kuskien varakiekot, iso pumppu, ketjuöljyä ja taisi siellä olla muutakin sälää. Käytännössä olisi ollut tarpeen vielä kolmaskin auto, sillä kolmikkomme hajaantui kisan aikana turhan etäälle toisistaan.

Kisataktiikka

Ennen kisaa totesin taktiikkaani uteleville, että “noin pitkälle matkalle ja rankkaan suorituksen pitää lähteä rauhassa ja kiristää loppua kohti eikä yrittää uusia enkkoja joka kierroksella”. Tavoite oli ajaa PK2/Vk1 rajamailla eli samaa vauhtia kuin pitkillä kevään lenkeillä olen tehnyt. Siis oma ajo menivät muut miten tahtoivat.

Kovanaamojen ikämies-kolmikko valmiina reitille.

Kovanaamojen ikämies-kolmikko valmiina reitille. Vasemmalla Jukka Kivirinta, oikealla Harri Kekola.

Yllättäviä seikkoja ennen kisaa

Kun olin saapunut starttipaikalle, saapui ylläen paikalle tuttu JYPSiläinen, Harri Peltola, mukanaan pullollinen hedelmämehua ja paketillinen marsipaanileivoksia ojentaen ne minulle ja toivottaen saate sanoin hyvää matkaa :). Harri osallistui itsekin lauantaipäivän lyhyelle matkalle. Välitin saamani huomionosoituksen huoltojoukkojen mukaan. Harrin mukana tuli myös kaveri (nimeä en muista, sorry!), joka kertoi lukeneensa Tahko blogiani ja saaneen siitä kipinän itsekin osallistua kuninkuusmatkalle. Oli hienoa, että blogini toimi ainakin tuon yhden kuskin kohdalla juuri kuten sen toivoinkin toimivan: innoittaa ja kannustaa osallistumaan ja hakemaan omia rajojaan.

Harri Peltolan kannustuseväät urakkaan lähtevälle.

Harri Peltolan kannustuseväät urakkaan lähtevälle.

Kisan eteneminen

Startin tapahduttua lähdettiin matkaan Yö-Tahkoon osallistujien kanssa. Mentiin aika sykkeellä kohti Kinahmi 1:stä, paljon kovempaa kuin edellisen vuoden 180 km:n kisassa. Se siitä kisataktiikastani :). Ajo tuntui todella energiseltä, jalat vahvoilta ja vaikka syke paukutti VK2 yläosassa, pystyi keskustelemaan muiden kanssa. Keho oli täynnä, mutta ei ylitankattu.

“Ikämiesjuna” eli Harri, minä ja Jukka vedettiin vuorovetoina reipasta vauhtia ja mukaan saatiin vielä Keskiahon Jere ja pari muutakin kuskia junaan mukaan. Tuolla porukalle paineltiin aina Kihnahmi 2:lle saakka. Kinahmi ykkönen tunkattiin pahimmalta osalta, kakkonen ajettiin jyrkälle “kiviporras”-kävelyosuudelle saakka.

Oli kylmä. Asteita muutama plussan puolella. Ajoin vaatetuksella, joka koostui yläosaltaan lyhyt hihaisesta + pitkä hihaisesta ajopaidasta, lyhyistä ajohousuista täydennettynä irtolahkeilla. Normaalit “pitkät” kesähanskat, kypärän alla buffi. Nippanappa tarkenin tuolla varustuksella.

Valo oli tarpeen. Kinahmin Kirkas – lähteeltä lähtevä polkuosuus kulkee läpi synkän kuusikon jossa ilman valoa ei ainakaan meikäläisen ikänäöllä selviä. Oli eksoottista ajaa kesäyönä kunnon valon turvin.

Huoltomme palveli muutamassa pisteessä reitin varrella eli naiset ajelivat autoillaan melkoisen matkan koko kisan aikana. Oli todella hienoa kun oma puoliso oli reitin varrella kannustamassa.

Kinahmi kakkoselta karkasin teknisellä polkuosuudella, sillä pyörä vaan kulki herkästi. Poluilla ajaminen oli helppoa eikä edes Laajavuoren hyppyrissä pari viikkoa aiemmin telomani kylkimurtuma haitannut menoa. El Grande nousi kepeästi, mutta säästellen.

Eka kierros meni herkästi ilman puristusta. Aika 3 tuntia 25 minuuttia. Yllätyin. Sillähän olisi ollut M50 sarjassa kahdeksas :). Ja aika oli henkilökohtainen ennätykseni (en ole nimittäin koskaan ajanut pelkkää yhden kierroksen kisaa Tahkolla). Ennätyksiähän ei pitänyt ajella joka kierroksella :). Hitto kun lipsahti :).

On se niin mukavaa retkeillä!

On se niin mukavaa retkeillä!

Toinen kierros

Uusi juomaseos reppuun ja juomapullon vaihto. Laimensin seosta vedellä sillä seoksen maku alkoi hieman tökkimään. Ajelin suhteellisen rauhassa kohti Kinahmia, sillä oletin Jukan ja Harrin saavan minut helposti kiinni ja voitaisiin jälleen ajella porukassa. Vaan eipä kavereita kuulunut.

Nautin aamusta. Kello oli neljän paikkeilla, järvet sumun verhoamina, linnut lauloivat. Tästä kannatti maksaa! Samoin siitä, että sain sähistä hiekkatien reunassa vaanineen mustan kissan pakosalle keltaisine silmineen.

Kinahmi ykkösen työnsin jälleen ylös säästääkseni jalkojani. Kihahmin päällä olevalla polulla oli kiva lasetella menemään kun ei ollut kukaan edessä eikä kukaan hengittänyt niskaan. Ehdin jopa ihailla aamuauringon valaisemaa maisemaa jossa silmä näki kauas vaaran laelta.

Sitten tuli se ensimmäisen rengasrikon paikka. Kinahmin päällä oleva kivisen puron uoman ylitys jossa kivi löi takakiekkoon lommon. Renkaasta litkut pursusivat suhinan saattelemana eikä litku pystynyt paikkaamaan lommokohtaan syntynyttä vuotoa. Irrotin kiekon ja heiluttelin sitä ilmassa toivoen paikkauslitkun tukkivan vuotokohdan vaan eipä tukkinut. Oli pakko laittaa sisäkumi.

Oli upean hiljaista kuusimetsän siimeksessä. Ei mitään ääniä aamuauringon siivilöimässä notkossa. Tuosta mystisestä tunnelmasta olisi voinut nauttia kauankin, mutta renkaan vaihto odotti. Kiekosta tubeless venttiili irti ja pyörän runkoon teipatuista sisureista toinen paikalleen siten, että paikkauslitkut jäivät ulkorenkaaseen. Mukana oli minipumppu jossa oli yksi hiilihappopatruuna jolla sain renkaan puoliksi täyteen. Siinä minipumpulla loppupaineita nylkyttäessäni, alkoi metsästä kuulumaan kolinaa ja Jukkahan sieltä rymisteli tulemaan toisen kuskin kanssa. Meno näytti vahvalta kun kaverit rupatellen painelivat notkosta lähtevää juurakkonousua kohti Eskolan huoltoa. Minulta meni melkoinen tovi, että sain minipumpulla riittävästi painetta takarenkaaseen. Matka kuitenkin jatkui.

Kinahmi kakkosen kävelin suosiolla enkä edes alaosaa halunnut ajaa vaikka voimia olisi ollut hyvin tarjolla. Säästelin.

Mukavia nämä aamulenkit hienoissa maisemissa.

Mukavia nämä aamulenkit hienoissa maisemissa.

Kierroksen loppuosalla iski vasempaan polveen hervoton, viiltävä kipu. Syytä en tiedä. Mitä reippaammin pyöritti kampea, sitä pahemmalta tuntui. Ei auttanut kuin pysähtyä hetkeksi ja tunnustella polvea. Kipu ei johtunut lihasten kiinnityskohdista vaan paikallistui polvilumpion sisälle. Ja tuo vasen polvi oli juuri se terveempi, joka ei ole oireillut kuluman tms. vuoksi. Jatkoin ajoa ja kipu hieman hellitti, mutta palasi pian uudelleen. Rupesi korpeamaan oikein kunnolla. Tähänkö tämä nyt kaatuu!

Oli pirun kylmä, sormia ja varpaita paleli. Tuulitakki olisi ollut poikaa. Vaan ei ollut mukana. Ei edes huoltojoukkojen tarjoamana.

Ennen El Grandea iski jo aiemmin varoitellut kramppi oikeaan reiteen ja pohkeeseen. Olin joutunut jo jonkin aikaa pyörittämään enemmän oikealla jalalla lieventääkseni vasemman polven kipua. Ei auttanut kuin turvautua ajamaan rauhallisesti putkelta hitaalla kadenssilla. Tuo on auttanut ennenkin ja auttoi myös tälläkin kertaa. Mutta polven kipu oli sietämätön. Oli pakko kävellä minuutti jonka jälkeen pystyi taas hetken ajamaan. Olin varma, että en pysty lähtemään kolmannelle kierrokselle. Pettymys oli valtava tässä vaiheessa! Siinä muutama perkele kaikui aamukasteen raikastamassa maisemassa.

Toka kierros täyttyi ja pääsin omaan huoltopisteeseemme. Tarjolla oli kipulääkettä johon tarjoukseen tartuin hanakasti. Aikaa 120 km matkaan oli kulunut 7 tuntia 19 minuuttia.  Nyt paukkui rikki henkilökohtainen kahden kierroksen ennätys. :).

Kolmas kierros

Juomarepun täyttö, pullon vaihto ja neuvottelu huoltojoukkojen kanssa mahdollisuudestani jatkaa polven vuoksi. Päätin yrittää. Kipu oli lieventynyt tauon aikana merkittävästi ja jatkoin jälleen kohti Kinahmi ykköstä. Kello oli jo puoli kahdeksan aamulla. Laskeskelin kuinka kauas ehdin ennen kuin klo 9 starttaava eliittiryhmä saa kiinni ja ohittaa niin, että kypärä pyörii päässä muutaman kierroksen.

Kihahmi ykkösen päällä oleva renkaarikkoja-puro tuli ylitettyä tällä kertaa ilman haavereita. Näytin sille varmuuden vuoksi keskaria! Hiton kivikkouoma!

Nilkutus jatkui. Hetkellinen kävely toi helpotuksen polveen. Kipulääke vei pois terävimmän kivun ja aina Kihahmi kakkosen päälle saakka olin varma, että pystyn ajamaan kisan läpi.

Kuulin huoltojoukoiltamme, että Kekolan Harri oli kohdannut pahoja imeytymisongelmia ja oli vaikeuksissa. Harmitti todella paljon Harrin puolesta. Mutta vastapainoksi iloa tuotti Jukan hyvä tahti. En saanut kiinni vaan ero oli kasvanut kaiken aikaa. En voinut lisätä yhtään vauhtia kramppien vaaniessa kaiken aikaa.

Evästä moneen makuun.

Evästä moneen makuun.

Krampit olivat merkillisiä. Aina kun otin geelihörpyn ja juomarepusta kulauksen, alkoivat parin minuutin päästä pohkeet ja lopulta reidet krampata. Ne talttuivat kun siirryin, heti kramppien ensioireiden ilmaannuttua, ajamaan putkelta hitaalla kadenssilla ojentaen jalan aivan suoraksi. Kun krampit katosivat pystyi ajamaan voimalla eteenpäin kunnes jälleen seuraavan geelihörpyn jälkeen uusi taistelu kramppeja vastaan. Mistäköhän moinen johtui? Näin meni koko kisan ajan.

El Grande jälleen. Kolmannen kerran piti kiivetä lasketturinteiden päälle. Päätin kävellä osan noususta, koska polveen oli jälleen alkanut vihlomaan aivan tolkuttoman kipeästi. Ajoin välillä putkelta, etenkin ne El Granden jyrkimmän kinkamat. Lopulta olin lähes ylhäällä ja enää oli hiekkatiemäki nilkutettavana kunnes alkaisi laskuosuus. Yllättäen kohtasin hiekkatienousussa kaksi naispyöräilijää. Mitä ihmettä??? Hyvä naapurini ja lenkkikaverini Evehän se siinä polki pallomahansa kanssa (Eve on raskaana aivan viimeisillään). Olin jotenkin aivan ymmällä. Sopersin Evelle polvioireista ja epäilystäni jatkaa viimeiselle kierrokselle. Eve kuitenkin pisti sellaiset tsempit kehiin, että keskeyttäminen ei kerta kaikkiaan ollut mahdollista!

Loppulaskusta selviydyttyäni, pohdin matkalla huoltoomme, mitä kaikkea keskeytykseni aiheuttaisi. Itse pettyisin tietenkin pahemman kerran, pettäisin oman puolisoni odotukset. Samoin ystävieni ja mukana olleiden odotukset. Blogini lukijoiden odotukset. Ei hitto!! Ei voi keskeyttää yhden polven vuoksi. Jos ei muu auta niin kävelen niin monta kertaa, että pystyn ajamaan reitin maaliin vaikka menisi 20 tuntia.

Kolmas kierros päättyi aikaan 11 tuntia 15 minuuttia. 180 km henkilökohtainen ennätykseni parani yli puoli tuntia. Nilkuttamalla! :).

Kolmas kierros takana.

Kolmas kierros takana.

Neljäs kierros

Uusi kipulääke hieman vahvempana, juomarepun täyttö reilusti laimennetulla seoksella, pullon vaihto. Vaatetta pois sillä yöllinen kylmyys oli sysätty sivuun. Alkoi olla jopa kuuma. Huollossa kuulin huojentavan uutisen: Harri pystyy jatkamaan matkaa maitokaakaon voimin ja tulee ajamaan maaliin ellei tekniikka petä. Lisäksi kuulin, että Jukka on jo niin kaukana ettei kannata yrittää kiinni.

Matka siis jatkui. Kävelin ja ajoin. Kävelin taas pätkän ja ajoin jonkin aikaa. Lopulta sain polkea ajoittain jo pitempiä siivuja. Kramppeja esiintyi aina geelihörpyn jälkeen, mutta ne alkoivat itse asiassa huvittamaan. Häädin krampit ajamalla putkelta ja olo oli hyvä. Meno oli vahvaa ja energistä. Hitto, että oon hyvässä kunnossa!

Rahasmäen huoltopaikan jälkeen alkoi se kivikkoinen mökijätieosuus. Tykitin alamäet niin paljon kuin pyörä kulki. Ohittelin hitaampia hirmuisessa hurmoksessa. Mutta hurmosvaudissa iski takarengas liian kovaa terävään kiveen ja ilmat pihalle. Taas kaikui muutama voimasana kesäisessä luonnossa.

Turvauduin viimeiseen, mukana olevaan varakumiin. Touhujani pysähtyi ihmettelemään pari 60 km retkeilijää. Kyselivät miten olen treenannut näin järjettömälle kisamatkalle. Tuossa vaiheessa minusta “järjetön” oli liiottelua. Näitä matkoja voisi ajella muulloinkin mikäli polvet kestävät. Hyttysiä oli pirusti kimpussa. Jälleen minipumpulla nylkytystä. Hyttynenkin olisi varmaan puhaltanut nopeammin ilmaa renkaaseeni. Pumppasin tarkoituksella painetta hieman liikaa, ettei enää lyö kivikossa vanteelle. Varasisuria ei nimittäin ollut enää saatavilla, sillä oma huolto oli jo paennut maalialueelle. Riskillä siis mentiin.

Loppumatka meni polvikivun ja kramppien kanssa seurustellessa. Viihdytin itseäni erästä kivikkonousua putkelta polkiessani: kysyin hyväntuulisesti parilta pyöräänsä työntävältä, että “onko teiltä menneet pyörät rikki?”. Sain vastaukseksi hersyvät naurut ja joo joot.

El Grande viimeisen kerran. Nousee pääosin ajaen. Varmuuden vuoksi kävelen pari lyhyttä kävelypätkää, jotta polvi sietää loppurepäisyn. Olin jo aiemmin katsellut ajankulua. Rengasrikot pistivät 16 tunnin alituksen tiukille, mutta vielä ehtii. El Granden jälkeisessä hiekkatienousussa pistin reidet tiukille. Hyvin nousi ja hyvällä vauhdilla. Ajoin kelloa vastaan.

Loppulaskun yläosan tulin kovaa, mutta hoin itselleni, että “käytä nyt tuohon rinteessä olevaan hankalaan pätkään aikaa 2 minuuttia enemmän niin pääset kaatumatta maaliin”. Näin tein, tulin todella varovasti pahimmat paikat ja sitten kunnon rutistus kohti maalia.

Loppuaikani oli 15 tuntia 50 minuuttia ja en ollut lainkaan loppu tai huonossa hapessa. Oli hieno tunne kohdata maalissa odottava oma rakas Ripsu, Tiitus sekä ne monet ystävät ja seuratoverit, jotka olivat vastassa onnittelemassa. Huikea fiilis! Kokeilkaa itse niin ymmärrätte!

Kaikille 240 km kisassa maaliin ajaneille ojennettiin Kovanaama – paistinpannu ja punainen Tahko buffi.

Maalissa! Ja suukko itsensä voittaneelle!

Maalissa! Ja suukko itsensä voittaneelle!

Painelin heti kohta minua reilusti voittaneen Jukan kanssa seisomaan viileään järveen jossa kelasimme pikaisesti ikimuistoisia tilanteita kisamme varrelta. Siitä kämpille suihkuun ja syömään osallistumismaksuun sisältyvää pasta-lihapulla-ateriaa.

 

Kisan jälkipuintia.

Kisan jälkipuintia.

Lopuksi

Onnistuin! Vaikeuksia oli, mutta ne taklattiin. Mutta ei ilman apujoukkoja! Heidän roolinsa oli merkittävässä roolissa onnistumisen takaamiseksi.

Suuret kiitokset avustajilleni, Kaisa Kekolalle ja Tarja Kivirinnalle sekä omalle puolisolleni + hänen tyttären pojalleen Tiitukselle (vaikka nukahtikin aamuyöllä kesken huoltokeikan :)).

 

Kaikki 240 matkan maaliin ajaneet palkittiin Kovanaama paistinpannulla ja Tahko buffilla.

Kaikki 240 matkan maaliin ajaneet palkittiin Kovanaama paistinpannulla ja Tahko buffilla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8 responses

  1. Tervehdys Matti.

    Se olin minä joka tulin siinä lähdössä moikkaamaan. Olen tosiaan tätä blogiasi lukenut ja se on antanut uskoa, että saattaisin jaksaa ajaa tuon 240km läpi. No, menihän se, mutta ei kunnon puolesta vaan ainoastaan sen takia ettei keskeyttäminen ollut edes vaihtoehto, koska työkaverien kettuilua olisi saanut kuunnella jouluun saakka.
    Eli oma aikani 19.16 oli ihan jotain muuta kuin ajattelin, mutta eipä tuolla viimeisellä kierroksella enää ollut mitään muuta väliä kuin maaliin selviytyminen. On se hurjaa leikkiä!!
    Itse en ole koskaan Tahkolla aiemmin ajanut ja oletin reitin olevan paljon, paljon helpompi. Todellisuus löi vasten kasvoja jossain 45km kohdalla, jossa tuli ajatus, että eihän tätä voi millään jaksaa maaliin. No niin sitä kuitenkin selvittiin vaikka olo oli käsittämättömän hirveä matkan aikana. Paras palkinto ei ehkä olekaan aina se aika vaan se, että tekee sen mitä ei usko mahdolliseksi. Periksi siis ei anneta jatkossakaan.
    Tästä on hyvä jatkaa maastopyöräilyharrastusta. Oli muuten ihan ensimmäisen kisastartti meikäläiselle, eikä varmasti viimeinen.

    Hyvää kesää ja saatetaan törmäillä Laajavuoren poluilla kesän aikana.

    Juha Pulkki, Tervakoski

    1. Oletpa, Juha, uskomaton kaveri!!! Saanko julkaista kommenttisi JYPS Facebook ryhmässä? Käsittämätön suoritus!!! Iso rispekti sulle!!! Toivottavasti nähdään jossain vaiheessa ja mikäli olet Jyväskylässä, olisi kunnia lähteä kanssasi kahville tai lenkille.

  2. Ilman muuta saat sen julkaista. Laittelen viestiä, kun seuraavan kerran tulen sinne suuntaan. Saatte näyttää hitaalle hämäläiselle teidän hienoja polkuja.

    1. No varmasti näytetään! Tervetuloa!!

  3. Onneksi olkoon, hieno suoritus! Olen seuraillut blogiasi pitkin talvea ja kateellisena katsellut järjestelmällistä otettasi treenaamiseen – itse en ole siihen yrityksistä huolimatta kyennyt. Fiilis maalissa oli varmasti Sinulla ja kaikilla muillakin pitkänmatkalaisilla ainutkertainen, jokainen taisi selättää joitain pieniä mörköjä.
    Keep up the good work!

    1. Terve Jukka

      Kiitos kannustavasta palautteestasi. Toivottavasti kateutesi 🙂 on sitä läntistä eli “jos tuo pystyy ajamaan 240 km, niin minä pystyn ainakin 500 km” :). Kyllähän tavoitteeseen johtavalla tiellä on joutunut mutkittelemaan kuin pujotteluradalla. Onneksi olen kuitenkin säästynyt pahimmalta haitalta eli sairastumisilta. Kun on saanut treenata terveenä, on helppo edetä hötkyilemättä. Toinen ehdottomasti helpottava tekijä on ollut perhe-elämän sovittaminen harjoitteluun. Meillä ei ole enää lapsia kotona ja puolison vuorotyö on mahdollistanut harjoittelun tinkimättä yhteisestä ajastamme. Lisäksi työnantajani (jätti IT firma) on ollut joustava tarjoamalla liukuvan työajan.

      Siispä em. seikat veivät tavoitteeseen.
      Hyvää maastopyöräilykesää sinullekin.

  4. Hieno veto Matti. Ja raportti myös. Näkee että kaveri elää maastopyöräilylle ja maastopyöräilystä!

    Kestävyysurheilu.fi:n ansiosta lueskelin valmistautumisblokisi minäkin ennen Tahkoa. Tämän vastauksen laittelin puolestaan sen vuoksi, kun kerroit kovasta polvikivusta. Itsellä alkoi polven rustovauriot samalla tavalla, äkillisellä pistävällä kivulla kisan aikana. Toivottavasti se on jotain muuta, sillä moista riesaa en toivo kenellekään. Vaivan kanssa voi kuitenkin elää: Joudun säästelemään ja näyttää siltä että pidemmät matkat eivät ole hyväksi vammalle, joka ei aikuisiällä enää parane ja leikkauskin tuo vain väliaikaisen avun.

    Tero Jukola

    1. Kiitos Tero kommentistasi

      Joopa joo. Kyllä tässä on hieman höyrähdetty lajiin ja haettu rajaa jossa mies kaatuu :). Toistaiseksi ollaan pystyssä :).
      Pirun hankala tosiaan tuo polvivaiva ja uskon samaiseen rustovaurioon jonka mainitsit viestissäsi. Oikeassa jalassa se jo todettiin, mutta sepä ei kisassa haitannut. Leikkauksiin ei kannata lähteä eikä niitä enää juurikaan tehdä kuin tapauksissa, jossa potilas ei enää pysty hoitamaan työtään tai päivittäisiä askareitaan.

      Lääkettä ja pistoksia, eiköhän niillä harrastaminen jatku.
      Hyviä lenkkejä ja tekemisen iloa sinullekin! Kesäkin tästä komistuu….

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: