Helmikuun tavoite oli ajaa yksi 200 km lenkki ja niin se tuli myös ajettua. Olin suunnitellut talvilomaviikolle päivän kestävää pitkää lenkkiä  säävarauksella. Kuinka ollakaan, keskiviikko 26 helmikuuta tarjosi upean sään, etelätuulta muutama metri sekunnissa, pikkupakkasen joka kuivatti tiet.

Sain lenkille mukaan Hytösen Jannen, joka tähtää Tahkon 120 km matkalle. Ajoimme maastureilla, Ice Spiker Pro nastarenkaat alla. Tavoite oli ajaa PK2 sykkeillä ja muutenkin kroppaa säästellen. Starttasimme klo 6:30, aamu oli sarastamassa, kuu sirppinä taivaalla ja Venus sen päällä kuin kirkas piste. Pakkasta muutama aste.

Reitti suuntautui jälleen Joutsaan, mutta hieman kierrellen poiketen normaalireitistäni. Lisäksi inspiroimme hyödyntämään järvien upeita jääpeitteitä. Vastatuuleen järven jäällä ajaminen on kuitenkin yllättävän raskasta, koska alamäkien tarjoamaa lepoa ei ole tarjolla. On kuin ajaisi spinning pyörällä tai rullilla sisällä. Ice Spiker rengas puree hienosti jäähän ja pito oli hyvä. Jäätä on järvissä n. 35 cm ja sekin vahvaa, lähes teräsjäätä.

Kun 60 km tuli mittariin, tyhjeni eturenkaani. Litkut pettivät. Pumppailimme aikamme heilutellen rengasta jotta litkut paikkaisivat vuotokohdan, mutta ei auttanut. Syyksi paljastui lievä repeämä aivan renkaan laidan tienoilla. Kudos oli pettänyt. Laitoimme sisärenkaan ja matka jatkui. Takarengastani joutui pumppailemaan muutaman kerran – sielläkään ei litku hoitanut hommaansa. Luultavasti joudun laittamaan myös takarenkaaseen sisäkumin.

Joutsassa pidimme n. tunnin ruokatauon, täytimme leilit ja olimme valmiit toiselle sataselle. Tulomatkalla lievä myötätuuli sai järven jäällä ajon aikana suupielet hymyyn. Keli lämpeni nollan tienoille, aurinko paistoi ja fiilikset sekä energiat katossa.

Juomaseosta kului n. 5 litraa hieman yli 10 tunnin ajosuorituksen aikana. Muutama geeli ja patukka sinetöivät hyvät energiat vielä kotiin saavuttuani. Matkaa kertyi 206 km, keskinopeus oli kelvollinen 19 km/h sisältäen tauot pois lukien pitempi ruokatauko Joutsassa. Syketavoite toteutui suunnitellusti. Hyvin jaksoi myös Janne, jolla on vähemmän kokemusta ylipitkistä lenkeistä.

Seuraava ylipitkä suuntautuu Ähtäriin ja takaisin. 280 km hyvällä maaliskuisella kelillä laittaa jälleen korvien välin ahtaalle. Sitä odotellessa…

Sykekäppyrä kaaviona:

Lenkin träkki:

http://connect.garmin.com/activity/451844287#

Hieman ovat treenimäärät jääneet siitä mitä olen helmikuulle suunnitellut. Syynä ovat luisteluhiihdosta kipeytynyt pakaralihas sekä oikea polvi. Polvesta löytyi kulumaa, joka siis jää pysyvästi haittamaan harrastamista. Onneksi löydös ei ole merkittävä eikä estä liikkumista, mutta tehoja ja ehkäpä määrää pitää rajoittaa.

Uudet kiekot

Pyörä sai uudet kiekot. Sellaiset 1,5 kiloiset entisten yli 2 kiloisten tilalle. Ei kyllä nastarenkailla ajettaessa huomaa mitään eroa. Mutta renkaita vaihdettaessa huomaa kyllä eron: Ice Spiker Pro nastarenkaiden laittaminen uusille Crestin kehille on voimia ja hermoja vaativa suoritus. Toivottavasti lenkeillä eri tarvitse joutua renkaanvaihtohommiin. Saattaa jäädä vaihtamatta., sillä rengas on vanteella ollessaan niin kireä, ettei rengasmuoveja tahdo saada renkaan reunan alle. Kesärenkaana käyttämäni Maxiss Aspen on suhteellisen helppo saada Crestin kehälle, mutta ISP on käsittämättön tiukka. Nastakumit asensin lopulta tubeless versiona ja litkutus onnistui suhteellisen helposti. Aluksi kokeilin asennusta parilla sisurilla, mutta rengasmuovit puhkoivat sisärenkaat, koska nastarengas vaati melkoisen kovia otteita asennusvaiheessa. Taisi siinä muutama perkelekkin päästä….

 Ylipitkä 200 km lenkki suunnitteilla

Talvilomatiistaille on suunniteltu 200 km lenkkiä. Saan näillä näkymin kaverin mukaan joten ei tarvitse kyhnyttää yksin maantienlaitaa. Lenkki suuntautuu Jyväskylästä Joutsaan jossa poikkean katsomaan iäkästä äitiäni. Ennustetun sään pitäisi suosia tuota n. 10 tunnin reissua.

Minullahan on valtavasti Tahko kokemusta. Ihan kaikki 3 kertaa :). Henkseleitä en siis pääse ainakaan osallistumiskertojen määrällä  paukuttelemaan. Seuraava “romaani” on pitkähkö juttu ensimmäisestä Tahko osallistumisestani ja toivottavasti siitä joku ensimmäistä osallistumiskertaansa suunnitteleva saa rohkaisua omalle päätökselleen.

Siirryttyäni maastopyöräilyn pariin syksyllä 2009, Tahko maastopyörätapahtuma nousi esiin useissa keskusteluissa porukkalenkeillä ja Jyväskylän Pyöräilyseuran tapahtumissa.  Kuulin toinen toistaan ihmeellisimpiä selviytymistarinoita kyseiseen tapahtumaan liittyen. Pikkuhiljaa alkoi myös minulla kyteä orastava kiinnostus osallistua tuohon maan kuuluisimpaan maastopyörätapahtumaan, joka on haasteistaan niin arvostettu.

Uskaltauduin vuoden 2010 syksyllä ottamaan tavoitteekseni osallistua Tahkolle seuraavana kesänä. Ajettavan matkan valintaan en vielä tuossa vaiheessa ottanut kantaa. Matkat Tahkolla ovat 25, 45, 60, 120 sekä vuorovuosina vaihtelevat 180 ja 240 km.

Matkan valintaan vaikutti lopulta enemmänkin “läntinen kateus” kuin järki. Ellei joku tiedä mitä on “läntinen kateus” niin tässä siitä lyhyt selostus. Kateutta kun on kahdenlaista: itäistä ja läntistä. Itäistä kateutta kuvaa hyvin lause “Jos mulla ei ole yhtä hyvää autoa kuin sulla, niin ei sitä saa olla sinullakaan”. Läntinen kateus on taasen “pohjanmaalaisten” kateuden muoto: “Sulla on hyvä mersu, mutta mulla on oltava kohta kahta parempi”.  Matkan valintaan siis vaikutti perusluonteessani oleva läntinen kateus siinä mielessä, että lapsuuden kaverini ja nykyinen maastopyöräilijä, oli ajanut Tahkolla joitakin kertoja 60 km matkan. Minun oli sen vuoksi pakko valita ensikertalaisena 120 km vaikka en tiennyt reitistä enempää kuin mitä värikkäät kertomukset ja Youtube videot antoivat ymmärtää. Sen verran kuitenkin luotin kuntooni ja sitkeyteeni, etten pitänyt valintaani täysin järjettömänä.

Eka kerta 2011: 120 km eli 2 x 60 km

Vuoden 2012 kesäkuu oli helteinen. Myös viikko juhannuksen jälkeen järjestetty Tahko MTB viikonloppu huiteli +30 asteen lämpötiloja päivisin ja reippaasti yli +20 öisin. Osallistuin ensimmäistä kertaa massaurheilutapahtumaan ellei lasketa paria marathon cupin kisaa. Olin harjoitellut hyvin alkuvuoden, pärjännyt marathon cupin 60 km matkoilla omassa ikäluokassani 5 joukkoon ja levännyt kunnolla viikon verran ennen Tahkoa. Uhkuin ajohaluja. Kaikki siis siltä osin kunnossa.

Koska minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta Tahko tapahtumasta, sain hyvää jeesiä mm. Käyhtyn Janilta, JYPS enskakuskilta, joka osallistui myös 120 km matkalle.  Majoitus järjestyi JYPSiläisten yhteismajoituksessa, mutta otin silti teltan mukaan. Teltta osoittautui lopulta hyväksi makuupaikaksi, sillä yhteismajoituksessa ei ollut ilmastointilaitteita jäähdyttämään  pätsimäisen kuumaa huoneistoa. Kisapäivää edeltävä yönä sain nukuttua heikosti ja aamuauringon kuumentaessa telttani saunaksi, oli noustava teltasta jo ennen viittä. Kevyt aamiainen, reilusti juotavaa, varusteiden tsekkaus ja sitten lähtöpaikalle klo 9:00 lähtöerään. Satoja kuskeja odotti lähtömerkkiä, tunnelma oli katossa, kesäaamu parhaimmillaan.

Lähtö tapahtui ja intoa pinkeenä poljin Janin kintereillä eteenpäin muun massan mukana. Monenlaista tietä ja polkua tuli vastaan, mutta toistaiseksi ei mitään ihmeellistä. Kahden kierroksen kuskeja meni ohitseni melkoisella tempolla, ilmeisen kovia kuskeja, ajattelin.

Oli lämmin ja kesäpäivän paahde lisääntyi kaiken aikaa. Lopulta tuli ensimmäin kunnon nousu: Kinahmi 1. Mutta polkemalla sitä ei pystynyt etenemään, koska pyörän taluttajia oli jonoutunut kapealle polulle pitkäksi letkaksi. Kinahmin päällä reitti jatkui juurakkoisena, ajotekniikkaa vaativana polkuna, jossa  heikon ajotaidoin omaavia joutui ohittelemaan sen missä pystyi. Jani jäi jonnekin taakseni, jatkoin yksin, ajo maistui, nautiskelin.

JYPS maastopyöräilijöitä Tahko MTB 2011 reitillä.

Lyöttäydyin Kinahmin jälkeen tutun JYPSiläisen matkaan. Kymmenettä kertaa Tahkolla polkeva, 20 vuotta nuorempi Jarkko eteni sopivaa vauhtia jossa oli helppo ajaa mukana. Jälkeenpäin ajatellen Jarkon peesiin lähteminen oli järkevä teko: vauhdinjako hoitui kokemuksella ja ei tullut ryntäiltyä väärissä paikoissa. Tuli seuraava vaativa nousuosuus: Kinahmi 2. Sen pystyin ajamaan siihen pisteeseen josta ei enää kukaan pysty etemään kuin kantamalla pyörää jyrkkää ja kivikkoista koivikkorinnettä. Kantamisosuuden jäätyä taakse avautui teknistä ja monipuolista polkua jolla ajaminen maistui. Alamäkiosuudet olivat pitkiä, vaativia ja vauhdikkaita, jotkut osuudet teknisesti hyvinkin haastavia. Renkaita oli puhjennut yhdeltä jos toiselta ja joissakin kohdin renkaan vaihtajia oli liki kymmenen.

Ensimmäisen kierroksen loppuosalla tuli eteen viimeinen nousu, El Grande. Kivikkoista kärrypolkua puolitoista kilometriä järven tasolta lähes lasketturinteen huipulle. Vastaan tuli pyörän työntäjiä, lapsia vanhempineen kiipeämässä kärrypolkua ylöspäin, jotkut hyväjalkaiset menivät ohitsemme, oma ajo tuntui vahvalta ja helpolta. Energiaa riitti ja lihaksia ei hapottanut vaikka takana oli jo lähes 60 km. Laskettelurinteiden yläosasta reitti syöksyi todella kovavauhtista mönkijätietä kohti Tahkonlahtea, josta edelleen uimaranta kiertäen päädyttiin maalialueelle josta aloitettiin uusi kierros.

Olin lievästi pettynyt ensimmäisen kierroksen päätyttyä. En ajooni vaan siiheen, että olin lähdöstä saakka odottanut sitä kuuluisaa “Tahkon ihmeellistä ja haastavaa reittiä”. Minulle ei sellaista tullut vastaan ainakaan siinä glamourissa kuin mitä tarinat antoivat ymmärtää. Samanlaista maastoa olen JYPS enskakuskien kanssa kolunut Jyväskylän seudulla ristiin rastiin kymmeniä lenkkejä. Samanlaisia juurakkopolkuja, samantyylisiä nousuja ja teknisiä alamäkiä.

Toinen kierros

Ensimmäisen kierroksen ajaneena olin tyytyväinen, että olin valinnut 2 kierrosta eli 120 km. Helppo eka kierros takana vaikka oli törkeän kuuma. Ensimmäiseen kierrokseen käytimme aikaan hieman yli 4 tuntia. Kahden kierroksen tavoiteaika oli alle 10 tuntia, joka jo tässä vaiheessa näytti alittuvan helposti. Mutta vielä oli toinen kierros edessä, joka toikin tullessaan odottamatonta dramatiikkaa.

Ajo sujui aina Kinahmi 1 päälle saakka hyvällä fiiliksellä. Matkanteko jatkui Jarkon kanssa rupatellen. Pyörä toimi hyvin, renkaat kestivät eikä tekniset ongelmat vaivanneet.  Alamäkiosuuksilla olin kuitenkin havaitsevani, että takajarru alkoi pitää aina vain huonommin kisan edetessä.  Kinahmi 2 polkuosuuksilla takajarrun pito oli  jo todella huono loppuen kokonaan noin 40 km ennen maalia. Syynä oli todella amatöörimäinen virheeni kisaa edeltävänä iltana. Olin nimittäin vaihtanut uudet jarrupalat eteen ja taakse. Takajarru kuitenkin laahasi melkoisesti eikä kahvaa voinut säätää tai muuten vaikuttaa laahaukseen. En keksinyt muuta syytä laahauksen aiheuttajaksi kuin liian suuren jarrunestemäärän, joka taasen johtui pari viikkoa aiemmin jarrunesteiden vaihtamisesta. Valutin jarrunestettä pois ja laahaus alkoi vähenemään. Valutin hieman lisää ja laahaus loppui. Mutta valutin liikaa. Kun palat kuluivat kisan aikana, ei jarruneste enää riittänyt “jarruttamaan”. Jarrut katosivat.

Takajarruton pyörä laittoi skarppaamaan aivan eri tavalla jokaisessa alamäessä. Sitten se tapahtui. Ekat lipat. Eräässä polkuosuuden alamäkimutkassa jouduin jarruttamaan äkisti tuolla ainoalla toimivalla jarrulla eli etujarrulla. Etupyörä lähti alta ja lensin turvalleni polkua reunustavaan mustikkamättääseen. Jarkko ei kaatumistani huomannut ajettuaan edelläni. Onneksi ei vauhti ollut kova ja pääsinkin nopeasti pyörän selkään ja ottamaan Jarkkoa kiinni. Selvisin säikähdyksellä vaikka huuleen ja leukaan oli tullut lievä tälli.

Matkan teko eteni kaatumisesta huolimatta mukavasti. Nautimme nestettä todella paljon, tankkasimme juottopaikoilta rusinoita, urheilujuomaa, suolakurkkuja. Oli sietämättömän kuuma, tuulettomissa paikoissa reilusti yli +30 astetta. Paarmoja oli joka paikassa. Sellaisia hieman lepakkoa pienempiä, jotka purivat kipeästi. Minulle kuitenkin kuuma keli sopi mainiosti. Kone nautti kuumuudesta. Nautin ajosta.

Lopulta El Grandenkin kiipeäminen päättyi ja edessä oli enää todella kovavauhtinen ja rytkyttävä loppulasku ja maali. Mutta El Granden päällä lipsahti. Ja pahasti. Melkein liian pahasti. En nimittäin muistanut, että kun loppulasku alkaa, on heti sen alkuosalla 90 asteen kurvi oikealle. Tulin siihen takajarruttomalla pyörällä liian kovaa. Jarrutin sepelityyppisellä mönkijäuralla sen mitä etujarrulla pystyin, mutta vauhti painoi väkisin mutkasta suoraan nokkosia ja vatukkoa olevaan kivikkoon. Lensin kovaa ja kierien. Löin jalkani ja pääni. Jalasta nahka rullalla ja verta vuotavana kömmin pää pyörällä kamppeitani keräillen. Pyörä ylös kivikosta ja Jarkon perään, joka ei huomannut ulosajoani. Alamäki oli haastava. Liian haastava. Etujarru ei hillinnyt pyörän kiihtyvää vauhtia ja loppuosa oli tultava onneensa luottaen. Vauhti täristi niin etten tahtonut nähdä kunnolla. Mutta tuurilla pääsin loppulaskun alas ja kunnon loppukirillä maaliin, jonne Jarkko oli muutamaa minuuttia aiemmin ehtinyt.

Loppuaikani oli 8 tuntia 47 minuuttia. En ollut kovinkaan väsynyt ja olin tyytyväinen ajooni. Eka Tahko takana.

Loppukiri ja maaliin.

No niin! Nyt se tuli tehtyä. Ilmoittautuminen tulevan kesän Tahko tapahtuman täyspitkälle. Eikä ole yhtään epävarma tai “mitä tulikaan tehtyä” olo. Itse asiassa on aika levollinen fiilis.

Jyväskylän seudulta ilmoittautui täyspitkälle ainakin 4 kuskia. Melko paljon, sanoisin. Ruumiinrakenteen perusteella Jyväskyläläiset pitkän matkan kuskit voisi jakaa kahteen kategoriaan: punkerot ja kuivankesän oravat/hippiäiset. Punkeroita edustan minä itse, ne kolme muuta kuuluvat siihen toiseen kategoriaan. Ajattelin yrittää transformaatiota: liukua pikku hiljaa punkerosta kohti ‘kuivankesän orava’-tyyppiä. Tuskin onnistun, mutta saahan sitä yrittää.  

Homma siis etenee päivä päivältä ja harjoittelu jatkuu tavoite kirkkaana mielessä. Punkerona.

Aika rientää, tammikuu vaihtui jo helmikuuksi. Pahin flunssa-aika tulossa ja ennakkoon olen varautunut torjumaan tautia nauttimalla maitohappobakteereja pahanmakuisessa muodossa. Mielestäni pahanmakuisuus lisää vaikutusta. Hyvänmakuinen ei toimi. Seos on siis äklön eli “navetan” makuista Molkosania piimän ja tuoremehun sekoituksena kurkusta alas. Kyytipojaksi hapankaalia. Siinähän on maitohappobakteereita oikein kuhisemalla. Kun on em. eväillä kyllästänyt kehonsa, ei siihen pitäisi yhdenkään järkevästi ajattelevan viruksen iskeä kynsiään.

Muutama vuosi sitten lopetin 10 vuotta kestäneen paastoilu-ajanjakson. Pari kertaa vuodessa 2-4 viikon nestepaasto piti pöpöt loitolla. Ei taudin tautia tuon 10 vuoden aikana. Jostain syystä en 2008 jälkeen ole paastonnut. Muistaakseni 2009 iski jo eka flunssa, 2010 mykoplasma, jne. Eli joka talvi jonkin sortin tauti.

Paastoamisesta tuli muuten hiljattain loistava dokumentti Teemalta. Suosittelen katsomaan. Dokumentissa kulminoitui kaikki omien paastojeni aikana koetut positiiviset seikat: energisyys, aistien voimistuminen, vastustuskyvyn parantuminen jne. Haastavaa touhua, mutta kannattaa kokeilla jos on lujatahtoinen eikä anna periksi etenkään paaston 4 ensimmäisen päivän aikana.

Harkkapuolella viimeiset pari viikkoa on mennyt monenlaisen tekemisen merkeissä. Pyöräilyä, kuntosaliharjoittelua ja hiihtoa. Lihashuoltoa foam rollilla, piikkipallolla ja varovaista venyttelyä. Tunteja ei ole kertynyt, sillä harkat ovat olleet enemmän tehoharjoituksia ja lepopäiviä on ollut useita viikossa. Tuleva viikko on erilainen: tehoa vähemmän, tunteja enemmän. 

Seuraava ylipitkä lenkki on tarkoitus toteuttaa talviloman alkuvaiheessa eli helmikuun viimeisellä viikolla. Tuo lenkki voisi olla eka 200 km tälle vuodelle. Mutta talvilomaan on aikaa vielä 3 viikkoa. Sinä aikana voi tapahtua yhtä sun toista joten turha tehdä suuria ja täsmällisiä suunnitelmia. Parempi elää päivä ja viikko kerrallaan.