Onnistuneen ylipitkän lenkin jälkeen oli aika rentoutua. Rentoutua ajelemalla lenkkejä sen kummemmin suunnittelematta tai ilman tavoitetta. Ad hoc tyyppistä lenkkeilyä nautiskellen. Siihen tarjoutui hieno tilaisuus: keli on ollut tämän viikon aikana keväinen eikä ole tuulet haitanneet. Lisäksi lenkkikutsuja satelee sieltä täältä. Huvittavaa on, että lenkille pyytävät eivät ole ikäisiäni vaan reilusti nuorempia, sellaisia 10-20 vuotta nuorempia :).

Sunnuntaina pidin lepopäivän. Maanantaiaamuna kävin hölkkäämässä vajaan tunnin poluilla mäkisessä maastossa. Tiistaiaamuna kuuden maissa starttasin reilun 2 tunnin  “saattolenkille” Hytösen Jannen ja naapurin maastopyöräilijä-Even kanssa. Saatoimme aamuauringossa ja 7 asteen pakkasessa Even Muurameen töihin leppoisasti rupatellen. Muuramesta ajeltiin takaisin VK vauhtia ja innostuttiin tekemään muutama vetokin.

Keskiviikkoiltana osallistuin JYPS Endurolenkille, joka oli todellista juurakkojumppaa. Kotini lähellä olevassa Touruvuoressa on mainio luontopolku jossa riittää juurta ja kiveä. Ja mäkeä! Hyvää treeniä, sellaista intervallityyppistä ajamista jossa välillä joutuu vääntämään tosissaan ja hetken päästä huilataan. Liki 3 tuntia juurakkoajelua teki koko kropalle hyvää. Ajelua haittasi jäiset polkuosuudet joilla sai kesärenkailla ajella kieli keskellä suuta. Jää oli vieläpä petollisesti piilossa vahvan neulaspeitteen alla ja yllättäin pito loppui edestä ja takaa vaikka polku näytti sulalta ja pitävältä. Kaiken kaikkiaan lenkki oli mainio ja ajaminen oli helppoa. Evästä olisi kuitenkin saanut olla enemmän mukana: yhdellä juomapullolla varustettuna alkoi energia loppumaan.

Torstaina on seuran spinning tunti ja puntti ennen sitä. Loppuviikko menee kevyesti lenkkeillen oman puolison ja koiran kanssa. Fiilistellen ilman tavoitteita.

Lauantaina 22. maaliskuuta ajettiin pienellä “Tahko 240” porukalla päivän kestävä maastolenkki Jyväskylästä Jämsään. Matkaa kertyi minun osaltani 100 km, mukana olleiden Tero Pelkosen ja Arto Rikalaisen kilometrien jäädessä hieman päälle 90 km. Reitti noudatti Keski-Suomen maakuntauraa jonka alkuosan reittijäljen Arto ja Tero olivat luoneet viime syksyn lenkeillään, loppuosa perustui vaellusguru Tommi Lahtosen karttamerkintöihin. Olin varautunut hankalaan ja raskaaseen reissuun, koska lunta oli satanut parin viime päivän aikana paikoin melko runsaasti. Reitin korkeuserot olivat reiluja ja odotettavissa saattaisi olla lumisia pätkiä ylämaaosuuksilla.

Aamu valkeni aurinkoisena pikku pakkasessa  eikä viime päivien tuulen puuskat olleet tajunneet vielä herätä. Starttasimme Viherlandian pihasta matkaan klo. 8. Ladunmajan kautta hakeuduimme pikkuhiljaa reitille jäistä latu-uraa pitkin ja yllätykseksemme muutama jäisellä ladulla huojuva hiihtäjäkin tuli vastaan, eräs heistä melko suivaantuneena reittivalinnastamme. Mutta pakko oli se muutama sata metriä ajaa uralla jossa “ei pitänyt olla ketään” tai ainakaan hiihtäjiä, kiertotietä ei ollut.

Luminen polku laittoi ajotaidon ja voimat testiin jo alkuosalla.

Tuttu polusto Sallaajärven kansallispuistoa sivuten oli hyvinkin ajettavaa, vaikka “vihaisen hiihtäjän” jälkeinen alkuosa oli melko lumista ja raskasta taivaltaa. Siellä missä ei ollut lunta, oli jäätä monenlaisessa muodossa. Jäiset polut olivat moninpaikoin sohjoiseen aikaan käveltyjä ja pakkasyön jäädyttäminä jalanjäljet tekivät ajamisesta rytkyttävää.

Hiekkatiet olivat kohmeessa, ei lentänyt rapa eikä pöly vaivannut niillä harvoilla kerroilla kun joku syrjätien kulkija autoineen ohitti.

Aika ajoin pysähdyimme lukemaan karttaa jonka Tero oli tulostanut mukaan. Arto oli taasen ladannut Tommin GPX reittijäljen Garminin mittariinsa. Kartan ja Garminin avulla pysyimme reitillä myös niillä osuuksilla joissa maastossa olevat merkinnät puuttuivat pitkältä matkalta. Itselläni oli Lumiassa b-bark karttasofta, joka näyttää sijainnin maastokartalla. Ilman em. apuvälineitä ei reittiä pystynyt seuraamaan. Vaikka merkinnät löytyvät, saattaa umpeenkasvannut tai kulkematon polku pistää epäilemään reitin oikeellisuutta.

Hangasjärven laavulla pidimme muutaman minuutin ruokatauon. Minulla ei ollut mukana muuta kuin geelejä eri muodoissa, muilla voileipiä. Itse en pidä kiinteästä lenkkiravinnosta enkä olisi leipiä oikein saanut mahtumaan pieneen reppuuni. Laavulla huomasin, että takajarrusatulan toinen kiinnitysruuvi oli pudonnut. Onneksi Arton mukana olleista varaosista löytyi tilalle sopiva ruuvi. Varaosia oli mukana perusvarustuksen (takavaihtajan korvake, ruuveja, pätkä ketjua, liittimiä) verran. Lisäksy myös XT takavaihtaja, koska pyörässäni oleva vaihtaja oli hieman reistaillut eikä uutta ehtinyt hankkimaan ennen tätä lenkkiä.

Hangasjärven laavulla.

Matka jatkui upeissa maisemissa, hienoilla poluilla, aarnimetsien lomitse, soiden yli rantoja mukaillen. Päivä lämpeni, pakkanen sai väistyä. Ajofiilis oli paras mahdollinen.

Paikoin päästiin ajamaan neulaspolkua aarnimetsien läpi.

Hienojen ja helposti ajettavien polkujen vastapainoksi oli uratonta ja vaikeasti ajettavaa, raskasta väylää. Onneksi ne olivat vain muutaman sadan metrin pituisia pätkiä siellä täällä. Yksi jyrkkä ja pitkä polkunousu oli niin luminen, että työnsimme pyörät mäen päälle.

Reitti mutta ei uraa. Maastopyöräilyä.

Single Track.

Jää kesti lähes joka paikassa.

Matkalle mahtui myös nestekaasugrilli eräässä risteyksessä. Grillissä roikkuvasta lapusta ilmeni, että jonkun olisi pitänyt noutaa se kyseisestä paikasta viime syksynä.

Nestekaasugrilli keskellä korpea. Arto grillaamassa Snickers patukkaa.

Matkan edetessä kävi selväksi, että neste ei tule riittämään millään koko matkalle. Pihtasin juomisen kanssa ja se alkoi tuntumaan lievänä uupumisena. Vettä siis piti saada. Sovimme lähtiessä, että jos tiukalle menee, pyydetään jostain talosta vettä. Ilman juotavaa ei retkestä selviä.

Tero keksi lähteen kartalta. Vieläpä sellaisen, joka ei juurikaan poikennut reitiltä. Hetken kuitenkin kesti lähteen löytyminen ja lopulta Arto löysi jäätikköalueen, jonka yläosassa oli pienen koivun vieressä pulppuava reikä jäässä. Siitä keploteltiin vettä juomapulloihin ja sitä kautta juomareppuihin. Minulla oli “raakaa” liuosta pullossa ja siitä sain pari litraa voimajuomaa. Arto keksi hyvän keinon vedenottamiseen pulppuavasta reiästä: juomapullon alipaineella imeminen. Yllättävän nopeasti saatiin vesilasti mukaan ja päästiin jatkamaan matkaan uudella innolla.

Lisävettä saatiin reitin varrella olevasta lähteestä.

Loppumatka lähteeltä Jämsään (about 20 km) sujui lähes ongelmitta lukuunottamatta keskinäistä pikku kolaria: Arto liukastui eräässä metsäautotien alamäessä jossa mudan alla oli liukas jää. Satuin olemaan juuri rinnalla ja Arto syöksyi kylkeeni, onneksi ilman haavereita.

Riittävä juomaseos ja geelit tekivät olosta energisen ja ajaminen oli helppoa ja mukavaa. Pahatkin nousut nousivat helposti sykkeen pysyessä maltillisissa lukemissa. Enemmän ajoa haittasi  auringon sulattamat pikkutiet, joilla yltyneeseen vastatuuleen ajaminen söi voimia. Terolla alkoivat vaihteet reistaamaan runsaan mudan ja saven vuoksi, mutta ei haitannut ajoa juurikaan.

Kurakuorrute. Hiekkatiet olivat iltapäivällä todella mutaisia ja upottavia.

Jämsään saavuimme noin 9 tunnin ajon jälkeen. Omalta osaltani liikkeellä oloaika oli alle 8 tuntia eli lyhyitä taukoja oli useita mm. kartan lukemisen, lähteen etsimisen jne. vuoksi. Lenkin jälkeinen olo oli erinomainen. Juomaseos ja lisäenergiat geelien muodossa kattoivat (ainakin teoriassa) lähes koko energiakulutuksen eli liki 5000 kcal. Imeytymiskyky on siis hyvä.

Lenkin jälki.

Seuraavaa lenkkiä suunniteltiin automatkalla Jämsästä kotiin. Onnistuneen lenkin jälkeen onkin helppo motivoitua samantyyppisille retkille lähiviikkoina.

Lenkin plussat ja miinukset:

Plussat:

• Hieno sää ja fiilis läpi lenkin ja lenkin jälkeen.
• Saman kuntotason porukka. Ketään ei tarvinnut odotella eikä minuakaan :).
• Sopivasti päällä vaikka hetkellisesti liian lämmin. Yltynyt tuuli kuitenkin jäähdytti avoimilla maasto-osuuksilla. Vaatetus: pari pitkähihaista ajopaitaa ja keltainen ohut mikrokuitutakki. Lyhyet ajohousut, ohuet pitkät tekniset alushousut, JYPS pitkät ajohousut. Buffi ja tuulenpitävä pipo. Talviajokengät.
• Juomaseos ja energialisät toimivat hienosti eikä merkkiäkään vatsaongelmista. Geelejä kului 12. Nestettä noin 4 litraa.
• Tekniikka pelasi hyvin.
• Lenkin jälkeen oli todella energinen olo. Olisi voinut ajaa reilusti lisää.
• Lihaksistossa saman tasoinen tuntemus kuin parin tunnin maastolenkin jälkeen.

Miinukset:

• Aurinkorasva unohtui. Nenä ja poskipäät hieman kärvähtivät.

Onnistuneen pitkän lenkin jälkeen on helppo hymyillä.

JYPS maantielenkit käynnistyivät maaliskuun tokalla viikolla. Kevyt keskiviikkolenkki veti minutkin mukaan cyclojen ja maantiepyörien sekaan. Osallistujia oli kivasti: 12 kuskia joka on hyvä osallistujamäärä tähän aikaan vuodesta. Ajoin tietenkin maastorenkain olevalla täpärillä, joka oli edelleen jäykkäperäinen vaneripalikka takaiskarin tilalle viritettynä. Iskari  kun oli huollossa.

Maantieajo maistui. Vauhti oli varsin leppoisa alle 25 km/h ja 60 km lenkki olikin hyvä PK1 harjoitus. Maastolenkkinä tuli ajettua viikonloppuna liki 4 tunnin kevyt polkuajelulenkki joka sekin oli PK2:sta.

JYPS torstai-spinning olikin sitten viikon ainoa kova treeni. Melkoista rypistystä liki tunti. Nopealla kadenssilla kiihdytyksiä ja heti perään putkelle. Rytminvaihdokset tuntuivat kropassa. Ennen spinning tuntia kävimme tekemässä punttitreenin. Jalkaprässillä maksimivoimaa, pitkiä selkäharjoitussarjoja, parin minuutin lankkupitoja jne. Aiemmin olen kavereiden kanssa tehnyt samanlaista puntti – spinning yhdistelmää. Jotenkin tuon kaltainen treeni sopii ja tuntuu hyvältä. Tai aikakaan siitä ei ole haittaa ollut.

Lepopäiviä on ollut aika monta viimeisen parin viikon aikana. Rasittavien treenien jälkeen olen suosiolla levännyt päivän kaksi ainoastaan kevyesti kävellen ulkoilluttaen koiraa aamuin illoin.

Lauantaina 22 päivä maaliskuuta on seuraavan ylipitkän lenkin aika. Tarkoitus jälleen ajella 10 tuntia, mutta tällä kertaa puolet maastossa. Suunniteltiin lenkkiä Jyväskylästä maakuntauraa pitkin Jämsään ja sieltä nähtävästi maantietä takaisin. Keli sanelee toteutuuko tulevan lauantain lenkki.

Ride Cycle Cup (Keski-Suomen Pyöräilycup) käynnistyi Jyväskylässä ajetulla Haukanniemen Talvi XC kisalla. Kyseessä on lyhyt rykäisy (n. 9 minuuttia) Haukanniemen juurakkoisilla poluilla. Ei mitenkään suosikkikisani. En nimittäin pidä maksimirääkäisyistä jossa peräsuoli ulkona yritetään saada pumppu kurkusta ulos. Mieluummin ajan pitempiä kisoja.

Aiempina vuosina lumi on tasoittanut reitin helpoksi, mutta tänä vuonna lumen puuttuessa reitti oli paikoin todella jäinen, mutainen ja teknisesti haastava osin juurakkoisen sekä kivikkoisen polkuosuuden vuoksi. Varustauduin nastarenkain, koska kesäkumeillani ei pärjäisi kyseisessä maastossa ja olosuhteissa.

Menin kisaan ajoissa ajellen kotoa muutaman kilometrin matkan rauhallisesti oloani tunnustellen. Ei oikein vaikuttanut tuntemukset mitenkään energiaa pullollaan olevilta. Kisareitillä muutaman harjoituskierroksen aikana syke nousi jotenkin turhan helposti punaiselle juurakoissa ajellessa, mutta hengitys kulki kuitenkin kohtuullisesti. Reisiä ja pakaroita jomotti edellisten päivien treenit eikä oikein halunnut runnoa väkisin pyörään vauhtia.

Oman suolansa ajamiseen toi takaiskarin puuttuminen. Tilalla oli vanerikapula eli täpäri olikin jäykkäperäinen. En ole sellaisella tottunut ajamaan ja liian kovapaineisilla Ice Spikereilla pyörä pomppi kuin vikuri porsas. Hitto tästä mitään tule, ajattelin. Noh, what ever, kunhan ajaa ja katsoo tuloksista mihin se riittää.

Takaiskaria tuurasi vaneripalikka iskarin ollessa huollossa.

Omassa sarjassani (M50) oli hyvä osanottajamäärä: 5 kuskia. Pari heistä kovakuntoisia pyöräsuunnistuksen SM kuskeja ja yhdellä myös pitkä kokemus endurokisoista. M40 sekä yleisessä sarjassakin oli nopeita kavereita.

Laskin renkaista reilusti painetta ja pikkuhiljaa alkoi löytyä myös balanssi pyörän päältä. Sain vauhtia lisää paksuja juuria ja kiviä sisältäviin, enedurotyyppistä ajotaitoa vaativiin reitin osiin. Muutenkin alkoi ajo maistumaan paremmalta ja lopulta koitti startti.

On se vaan kumma kun numerolappu pistetään pyörään kiinni ja kello käynnistyy, sumenee ympärillä oleva maailma :). Kiputuntemusten katkaisija siirtyy off-asentoon. Samoin itsesuojeluvaistoa ylläpitävä kytkin. Endorfiiniruisku aktivoituu vapauttaen piilotellun ajohurmoksen. Lihakset laulavat kuorossa hoosiannaa ja pyörä syöksyy pimenevään Haukanniemen juurakkoon nopeudella, jota en oikein itsekään ymmärtänyt. Ei haitannut vanerikapula, ei jäykkäperäisyys vaan täysillä kaikkia esteitä päin niin paljon kuin lähti. Järkeä oli kuitenkin sen verran mukana, että tietyt paikat otin varovaisesti ja huolella.

Loppuaikaani en meinannut uskoa maalin ylitettyäni. Koko osallistujakaartin kolmanneksi nopein. Edellä ainoastaan Suomen kovimpia XC kuskeja edustava Toni Tähti sekä toinen nuori kisakuski. En voinut kuin ihmetellä kuinka kello oli tykännyt ajostani. Vanerikapu iskarina ja punkero kuskina. Jäi kerrankin hyvä mieli tuosta lyhyestä rykäisystä :).

Maaliskuun alussa oli mahtavat jääkelit. Retkiluistelijoilla mahdollisuus luistella useiden päivien aikana tuntitolkulla Keski-Suomen upeilla järvillä. “Normiulkoilijoita” ei kuitenkaan ollut juurikaan liikkumassa ainakaan tuossa meidän kotijäillä johtuen paikallislehtien uutisointien vuoksi: muutama ihminen sekä koira oli pudonnut jäihin. Jopa Forssassa saakka :). Jäätä oli kuitenkin reilusti, tuossa meidänkin järvessä yleisesti ottaen yli 30 cm.

Itse en retkiluistellut vaan kävin ajelemassa jäällä vaihtelevatehoisia lenkkejä. Lisäksi oli mahtavaa painella sunnuntailenkki mäkisessä maastossa. Muutaman tunnin lenkkiä ei lumi haitannut, mutta jää sitäkin enemmän. Liukasta oli joka polulla ja väylällä.

Sunnuntailenkin jälkeen alkoi kuitenkin tuntumaan lieviä flunssaoireita. Keskiviikkoaamuna ajoin kevyen lenkin rakkaan naapurini kanssa, mutta lihaksia ja niveliä kolotti siihen malliin, että heittäydyin levon armoille. Vaikka flunssaoireet vaivasivat vain pari päivää, päätin levätä ja syödä hyvin loppuviikkoon saakka. Se kannatti. Naistenpäivänä jaksoi palvella hyvin talon “rinsessaa” :).

Naistenpäivänä vaihtui nastarenkaat kesäkumeihin. Laitoin nastarenkaat toisille kiekoille odottamaan mahdollisia kevätliukkaita. Aika mukavasti Aspenit rullasivat kevyemmillä kiekoilla. Sunnuntaiaamuna klo 7 tehtiin pienellä porukalla maantielenkkinä 80 km. Piti ajaa peruskuntolenkkinä, mutta vauhti ryöstäytyi ja mentiin aika-ajoin jo limiitillä. Tuulinen sää, mutta kuivat tiet. Hyvä lenkki hyvällä porukalla. Tekniikka petti aivan loppuvaiheessa: takaiskari oksensi öljynsä 200 metriä ennen kotipihaa. Tietää jälleen yli sadan euron huoltoa eikä huoltoa voi teettää Jyväskylässä vaan Tampereella. Harmillista.

Naistenpäiväviikon treenitunnit jäivät reilusti alle 10 tunnin, mutta lepo tuntui varsin tervetulleelta. Samoin sunnuntaipäivän VK rykäisy. Nautin!

Pakko oli kokeilla 3:n kierroksen matkaa Tahkolla. Tavoiteajaksi uskalsin asettaa 13 tuntia. Alitin tavoitteen reilusti: 11:47 eli reilulla tunnilla. Eka kierros meni henkilökohtaisella 60 km ennätyksellä eli 3:30. Toinen kierros 3:45 joka paransi myös aiempia 120 km aikojani sen ollessa 7:15.

Menin turvalleni eräässä kivikkoalamäessä kun eturengas luiskahti irtolohkareesta vauhdin ollessa melko reipas. Päähän mojova isku, leuassa ja ylähuulessa muistona verta valuvat ruhjeet. Onneksi ei käynyt pahemmin. Ajorytmi katosi kuitenkin puoleksi tunniksi, mutta onneksi palautui. Kaatuminen tapahtui noin puolivälissä kisaa. Toinen kaatuminen tapahtui toisella kierroksella El Granden alaosassa olevaan mutalätäkköön. Siinä yhteydessä rikkoutui mm. selkätaskussa ollut puhelin, mutta ei muuta vahinkoa.

Viimeinen kierros meni aikalailla nilkuttamalla ja viimeisen kolmanneksen aikana kramppeja ja paarmoja vastaan taistelu meinasi ottaa liian koville. Hyvin kuitenkin tuli ylös viimeisen kierroksen El Grande suuremmaksi osin putkelta rauhallisesti polkien sillä satulasta polkaisut pistivät reidet kramppiin.

Tuon pitkän matkan osalta tein virheen eväiden mitoituksessa ja laadussa. Liian vähän nestemäistä energiaa ja liian paljon kiinteää kuten pullaa ja muuta vastaavanlaista hiilarimössöä. Elimistöni ei oikein siedä kiinteää sapuskaa, joka saa aikaan erilaisia kramppeja jne.  Kun eväät loppuvat hyytyy meno. Näin kävi viimeisellä kierroksella, mutta selvisin maaliin saakka kohtalaisen hyväkuntoisena.

Tekniikka ei pettänyt kertaakaan. Pyöränä GT 29er täpäri, renkaina Maxiss Aspen joissa painetta sen verran, että peukalolla kovasti painaen rengas joustaa. Paine oli jotain 2.2 paikkeilla. Edessä hieman vähemmän.

Maaliin pääsy tuntuu aina hyvältä.

Lähdin toiseen Tahko 120 km kisaan tarkoituksella ajaa eka kierros kuin ajaisi vain 60 km. Aika oli ihan kelpo: 3:35. Toinen kierros menikin sitten kramppien kourissa ja parin kaatumisen kera. Eka kaatuminen Kihahmi 1:n jälkeisessä jyrkässä juurakkorinteessä. Siinä missä oli EA piste. Pyörä lähti alta ja liu’uin mutaista rinnettä alas muutaman metrin. Ei vahinkoja. Toinen kaatuminen tapahtui pitkässä ja liukkaassa alamäessä joka oli urautunut kosteaksi mutavelliksi. Ei vahinkoja.

Loppuaika oli 7:40 johon olin tyytyväinen. Mutta siihen en ollut tyytyväinen, että söin toisella kierroksella merisuolaa siihen tahtiin, että painoni nousi 5 kg :). Mutta suola auttoi kramppeihin. Eipä tuosta kerrasta tämän enempää.

Lyhyesti ilmaistuna: helmikuun aikana ovat olleet fiilikset hyvät ja motivaatio korkealla.

Harkkamäärät ovat hieman korkeammat kuin vastaavaana aikana edellisvuonna. Poikkeuksena on lisäksi intensiteetti: monet harjoitukset on tehty kovemmalla intensiteetillä kuin viime talvena eli tehoja on lisätty aiemmin. Mutta on harjoituksissa myös matalatehoista harjoittelua. Erityisesti reipasta kävelyä jota alla olevassa kaaviossa ei näy, koska kaikkia jalkalenkkejä ei ole merkitty harjoittelupäiväkirjaan.

Tavoite oli rytmittää harjoittelu siten, että talvilomaviikolla on mahdollisuus ajaa ylipitkä 200 km. Se onnistui yli odotusten. Lisäksi olen pystynyt ajamaan muutaman intervalliharjoituksen mm. viereisen järven jäällä sekä maastossa.

Kunto näyttää kehittyvän hyvään suuntaan ja 3-4 tunnin tehokas maastolenkki menee kevyesti. Samoin monen tunnin PK2/VK1 lenkit. Toistaiseksi olen pysynyt terveenä lukuunottamatta lievää lonkka ja polviongelmaa. Ne eivät kuitenkaan haittaa harjoittelua.