Tietoja blogista

Matti Purojärvi

Matti Purojärvi

Tämä blogi kertoo  54 vuotiaan Matti Purojärven  tavoitteesta ajaa kesällä 2014 Tahko MTB tapahtumassa 240 km matka eli 4 kertaa maastopyörämaraton yhtäjaksoisesti. Blogi käsittelee harjoittelun etenemistä, ravintoseikkoja ja muita projektiin liittyviä aiheita.

Advertisements

Purkan Tahko 240km projekti käynnistynyt

Kyllä! Olen päättänyt osallistua vuoden 2014 Tahko 240 km matkalle. Itse asiassa tein päätöksen jo edellisenä kesänä ajamani 180 km jälkeen. Jopa heti Tahko viikonloppua seuranneena maanantaina. Kyseinen maanantai kun oli viime kesäisen kisalauantain jälkeen päivä, jolloin varmistui, että 180 km aiheuttama lihaskipu sekä selkäkipujen aikaansaama käppyrä kävelyasento ovat ohi meneviä tuntemuksia. Mieleeni hiipi vääjäämättä, millaiset tulisivat olemaan tuntemukset 240 km jälkeen mikäli pääsee maaliin saakka. Siitä siis pitää ottaa selvää.

Projekti on siis käynnistynyt ajat sitten, mutta virallisesti siitä on uskaltanut mainita vasta nyt. Lupakin on saatu puolisolta :).

Harjoittelu on käynnistetty jo viime syksyllä ja jatkuu hyvällä motivaatiolla. Harjoittelen suunnilleen samoin kuin viime talven ja kevään, mutta lisään muutaman pitkän (150-200km) lenkin säistä ja aikatauluista riippuen.1000393_10200980376607973_1916322407_n

240 km on pitkä matka jo pelkästään maantiellä ajettuna. Maasto-ajo ja sääolosuhteet lisäävät haastetta jopa moninkertaisesti. Tahkon 60 km reitti ei ole helpoimmasta päästä vaikka tietä ja helppoa polkua tai metsäautouraa siellä on kuitenkin melko paljon. Reitti sisältää kuitenkin kohtullisen pitkiä, rytkyttäviä alamäkiä joissa on monenlaista juurta ja kiveä. Niiden osalta selkä ja yläkroppa joutuu koville etenkin jos pitää reipasta vauhtia. Lisärasitteen tuo korkeuserot: reitillä kiivetään ja lasketaan, kiivetään ja lasketaan moneen kertaan.

Reitti kierretään 240 km kisassa 4 kertaa. Viime kesänä ajamani 3 kierrosta meni reilusti alle tavoiteaikani, mutta neljättä kierrosta en olisi lähtenyt ajamaan vaikka olisi aseella pakotettu. Nyt pitäisi saada treenattua itsensä sille tasolle, että neljännelle kierrokselle lähtee ilman ulkopuolista pakottamista. Siinäpä haastetta kerrakseen ikämiehelle.

Tahko 240 projekti päättyy

Kaikki päättyy aikanaan, kuten sanotaan. Niin myös tämä projektini sekä projektiin liittyvä blogini, jonka kirjoittaminen on asettanut minut sivustakatsojan rooliin jolloin tekemisiään on päässyt arvioimaan hieman eri vinkkelistä. Tavoite saavutettiin hieman kompastellen ja siihen pitää olla tyytyväinen.

Blogiani on myös luettu melkoisesti (yli 7000 näyttökertaa) ja jotkut ovat saaneet siitä uutta pontta harjoitteluunsa sekä  kipinän osallistua Tahko MTB tapahtumaan. Onpa eräs blogini innoittamana osallistunut Tahko – ensikertalaisena suoraan 240 km matkalle ja ajanut maaliin saakka! Huikeaa!

Ennen loppulausetta lyhyt kiteytys viimeisestä harjoitteluvuodesta sekä dataa itse kisasta.

Harjoittelumäärät

Harjoittelumäärät olisivat saaneet olla hieman suuremmat nimenomaan PK harjoittelun osalta. Tehoharjoittelua tein läpi koko harjoittelukauden määrien lisääntyessä kohti kesäkuuta. Kuntosaliharjoittelu oli yksinomaan maksimivoimaharjoituksia. Pitkiä sarjoja ei tehty lainkaan lukuunottamatta keskivartaloa ja käsiä, joille tehtiin todella pitkiä keveitä toistoja. Kehon viestejä kuuntelin erityisen herkällä korvalla ja suhteutin harjoitukset sen mukaisesti. Kun oli hyvä päivä, silloin reviteltiin. Väsyneenä en harjoitellut.

Harjoittelutunteja on kertynyt viimeisen vuoden aikana noin 620 josta pyöräilytunteja 527 tuntia. Loput kävelyä, uintia, kuntosaliharjoittelua, hiihtoa, hölkkäämistä. Viimeisen parin viikon ajan haittasi Laajavuoren maratonkisan tutustumislenkillä murtamani kylki. Se esti mm. kuntosaliharjoitukset.

Vuoden harjoittelut Tahkosta Tahkoon.

Vuoden harjoittelut Tahkosta Tahkoon.

Kalusto

Minulla on vain yksi pyörä jolla ajan kaikki ajot: GT 29er Sensor täysjousto. Renkaina käytän Maxxis Aspen 2.1. Hyvät yleisrenkaat jotka pitävät riittävästi märällä juurakolla (pienellä paineella) ja rullaavat hyvin maantielenkeillä ( 3 barin paineilla). Ne myös kestävät rajua ajotyyliäni eivätkä renkaiden kyljet ole vielä toistaiseksi hajonneet endurotyyppisessä ajossa tai Tahkon kivikoissa.

Kisan dataa

Tästä kisan Garmin “nauhoitus“.

Kisadata purettuna

Eka kierros tuli luukutettua, mutta kun hyvältä tuntui niin silloin mennään. Peruskuntoni on niin hyvällä tasolla, että meno ei lopu jos on energiapitoista juomaa tai syötävää tarjolla. Siksi uskalsin ajaa reippaasti ylikovaa alkumatkan. En usko, että loppuaikani olisi ollut sen parempi vaikka olisin ajanut ensimmäisen kierroksen hiljemmin. Luotin kuntooni ja maaliinpääsyyn ellei tekniikka tai muu laita kapuloita pinnoihin.

Kisasykkeiden analyysi.

Kisasykkeiden analyysi.

Kisan jälkeiset päivät

Sunnuntai oli energinen ja olo oli ihan hyvä. Ajoin kevyen palauttavan lenkin ja ajaminen oli mukavaa.

Maanantaina ja tiistaina lihaksia alkoi jomottamaan ja portaita kävellessä tiesi ajaneensa hieman pitemmän lenkin :). Tiistaina väsytti, mutta kaiken kaikkiaan ei lainkaan sellaista lamautumista kuin edellisen vuoden 180 km kisan jälkeen. Ylipitkät harjoitukset talven ja kevään ajalta lienevät syynä helppoihin päiviin kisan jälkeen, näin arvelen.

Muutama video Tahko tapahtumasta

Videoklippi maaliin tulostani puolisoni kuvaamana:

 http://youtu.be/VY3wBde9hvU

Videotaltiointi siitä, millaista maastoa Tahko MTB reitti tarjoaa (kiitos Marko Gronbarj):

http://youtu.be/bGcegyF-6ME

Päätössanat ja kiitokset

Projekti on kannattanut, opettanut ja tuonut uusia ulottuvuuksia harjoitteluuni. Haikein mielin sen päätän. Toivottavasti tämä blogini tarjoaa ajateltavaa ja innostusta monille maastopyöräilyn harrastajille.

Kiitokset lukijoille ja niille, jotka olette antaneet aikaanne kommettienne muodossa. Kiitokset erityisesti Hytösen Jannelle, joka on harjoitellut tiiviisti kanssasi läpi vuoden. Jannen kanssa harjoittelu onneksi jatkuu vaikka projekti loppuu. Kiitos myös upeille naapureilleni, Evelle ja Anssille, Samille ja Kirsille lenkkiseurastanne ja tsemppaamisesta. Valmennuksellisesta avusta iso kiitos Hakasalon Artolle, JYPS pyörävalmentajallemme. Kiittää pitää myös kaikkia niitä JYPSiläisiä, jotka olette tsempanneet ikämiestä esimerkillisellä tavalla!

Kiitokset vielä Kekolan Kaisalle ja Harrille, Kivirinnan Tarjalle ja Jukalle. Teidän kanssanne on kivaa harrastaa ja kilpailla kuten myös monien muidenkin kanssa!!

Kiitos Tahko MTB järjestäjille ja Virve Nevalaiselle blogini huomioimisesta.

Kaikkein suurin kiitos kuuluu omalle puolisolleni, joka mahdollisti tavoitteellisen harjoittelun ja tavoitteen saavuttamisen. Yhteistä aikaakin meille jäi mukavasti kun sovittiin pelisäännöt.

Toivotan hyvää tulevaisuutta kaikille liikkujille ja erityisesti maastopyöräilyä harrastaville. Take Care!!!

 TahkoProjektiLopetuskuva

 

 

 

 

 

Kisarapsa: Tahko 240 km

Pahoittelen hieman pitkää tarinaa :).

Kisapäivän tunnelmat

Aamulla herättiin hieman turhan myöhään. Meinasi tulla kiire, koska piti vielä hoitaa hieman työhommia ja viedä koira hoitoon. Matkaan päästiin ennen yhtätoista ja matkalla poikkesimme Kuopiossa syömässä ja Siilinjärvellä ruokakaupassa. Matkalla tapasimme myös Tahkolle matkalla olleet Valtteri Repon  Emilia vaimonsa kanssa ja vaihdoimme hieman kuulumisia. Oli kiva nähdä nuorta paria.

Majoitus varattiin vasta alkuvuodesta ja onneksemme vuoden 2013 majapaikkamme oli vielä varattavissa. Rivarin pääty Tahkolahdentiellä oli sopivan matkan päässä kisakeskuksesta ja uimarannasta. Lisäksi majapaikassa on kaksi wc:tä sekä ilmalämpöpumppu, joka on välttämätön mikäli sattuu kuuma keli kisaviikonlopulle. Majoitusta varattaessa ei tarvitse maksaa koko majoitushintaa vaan Tahko Keskusvaraamo lähettää varausmaksusta laskun ja loppuosa maksetaan esim. kesäkuussa.

Noudimme kisakeskuksesta kilpailunumerot ja osallistumismaksuun sisältyneen t-paidan sekä silmäilimme markkinatunnelmaa, jota tarjosivat muutama maastopyöriä ja tarvikkeita kaupitteleva kauppias tai maahantuojaliike. Viime hetken hankintoja voi tehdä myös kisakeskuksessa jossa on hyviä tarjouksia tarjolla.

Numero kiinni pyörään ja reppuun “240” varoituslappu, jolla pitkämatkalaiset perustelevat rauhallista etenemistään vauhdikkaammin takaa tuleville. Varoituslappu myös antaa viestin ohittajille: “Kannusta tuota reppanaa, jotta jaksaa ajaa maaliin saakka”.

Koska lähtö on klo 24:00 (tai 00:00), ajetaan eka lenkki pimeimpään aikaan kesäyöstä. Tarvitaan siis valot. Kiinnitin tankoon Solarstorm valoni sekä akun pyörän runkoon. Pyörä oli valmis kisaan.

Huoltojoukkoihin mukaan lähteneen Tiituksen (9 vuotta) iloksi kävin pojan kanssa ajamassa pikku lenkin kohti El Grandea ja lopuksi siltaa myöten kisakeskukseen jossa tavattiin paljon tuttuja JYPSiläisiä ja muita kisakuskeja. Ilta meni odotellen starttia. Yritin nukkua hieman, mutta ei tullut uni silmään.

Tiituksen kanssa lähdössä pienelle Tahko tutustumislenkille.

Tiituksen kanssa lähdössä pienelle Tahko tutustumislenkille.

Kisajuomat ja ravinteet

Juomaseokseni oli testattu useilla kevään pitkillä lenkeillä ja kisoissa. Seos koostuu Pepsistä tai Cokiksesta johon laitoin 1/3 vettä ja noin 90 g hiilareita per 1,5 litran pullo. Hiilareina käytin Vitargoa ja Garboxia suhteessa 50/50. Juomaa oli varattu iso limsapullollinen per kierros. Käytin kisassa juomareppua. Geeleinä käytin 51 g Zipvit geelejä joita laitoin normaaliin juomapulloon 4 kpl ja pullon lähes täyteen vettä. Reppu ja pullo siis yhteensä 2 litraa eli noin 0,5 litraa per tunti mikäli käyttää kierrokseen aikaa 4 tuntia. Geelit laitoin pulloon jotta ei tarvitse kisan aikana lotrata geelipussien kanssa sormet ja vaatteet tahmaisina. Toimii käytännössä tosi hyvin. Geeleistä osa oli kofeiinipitoisia tarkoituksena käyttää niitä kisan loppupuolella.

Siltä varalta, että geelit alkavat tökkimään, mukana oli myös Power Bar:n kofeiinipitoisia geelikarkkeja. Ovat tosi hyviä ja ne maistuivat vielä 10 tunnin ajon jälkeen. Lisäksi laitoin huoltojoukkojen mukaan sipsejä ja pullaa, mutta niihin en koskenut kisan aikana. Eivät vaan maistuneet.

Valikoimaa oli mukana, mutta vain osaa käytettiin.

Valikoimaa oli mukana, mutta vain osaa käytettiin.

Varaosat ja huoltojoukko

Huoltojoukkona oli Harri Kekolan ja Jukka Kivirinnan vaimot kahdella autolla. Lisäksi mukaan lähtivät puolisoni Ripsu ja lapsen lapsi Tiitus, jolle opetin ketjujen rasvausta. Huoltoautoon pakattiin kuskien varakiekot, iso pumppu, ketjuöljyä ja taisi siellä olla muutakin sälää. Käytännössä olisi ollut tarpeen vielä kolmaskin auto, sillä kolmikkomme hajaantui kisan aikana turhan etäälle toisistaan.

Kisataktiikka

Ennen kisaa totesin taktiikkaani uteleville, että “noin pitkälle matkalle ja rankkaan suorituksen pitää lähteä rauhassa ja kiristää loppua kohti eikä yrittää uusia enkkoja joka kierroksella”. Tavoite oli ajaa PK2/Vk1 rajamailla eli samaa vauhtia kuin pitkillä kevään lenkeillä olen tehnyt. Siis oma ajo menivät muut miten tahtoivat.

Kovanaamojen ikämies-kolmikko valmiina reitille.

Kovanaamojen ikämies-kolmikko valmiina reitille. Vasemmalla Jukka Kivirinta, oikealla Harri Kekola.

Yllättäviä seikkoja ennen kisaa

Kun olin saapunut starttipaikalle, saapui ylläen paikalle tuttu JYPSiläinen, Harri Peltola, mukanaan pullollinen hedelmämehua ja paketillinen marsipaanileivoksia ojentaen ne minulle ja toivottaen saate sanoin hyvää matkaa :). Harri osallistui itsekin lauantaipäivän lyhyelle matkalle. Välitin saamani huomionosoituksen huoltojoukkojen mukaan. Harrin mukana tuli myös kaveri (nimeä en muista, sorry!), joka kertoi lukeneensa Tahko blogiani ja saaneen siitä kipinän itsekin osallistua kuninkuusmatkalle. Oli hienoa, että blogini toimi ainakin tuon yhden kuskin kohdalla juuri kuten sen toivoinkin toimivan: innoittaa ja kannustaa osallistumaan ja hakemaan omia rajojaan.

Harri Peltolan kannustuseväät urakkaan lähtevälle.

Harri Peltolan kannustuseväät urakkaan lähtevälle.

Kisan eteneminen

Startin tapahduttua lähdettiin matkaan Yö-Tahkoon osallistujien kanssa. Mentiin aika sykkeellä kohti Kinahmi 1:stä, paljon kovempaa kuin edellisen vuoden 180 km:n kisassa. Se siitä kisataktiikastani :). Ajo tuntui todella energiseltä, jalat vahvoilta ja vaikka syke paukutti VK2 yläosassa, pystyi keskustelemaan muiden kanssa. Keho oli täynnä, mutta ei ylitankattu.

“Ikämiesjuna” eli Harri, minä ja Jukka vedettiin vuorovetoina reipasta vauhtia ja mukaan saatiin vielä Keskiahon Jere ja pari muutakin kuskia junaan mukaan. Tuolla porukalle paineltiin aina Kihnahmi 2:lle saakka. Kinahmi ykkönen tunkattiin pahimmalta osalta, kakkonen ajettiin jyrkälle “kiviporras”-kävelyosuudelle saakka.

Oli kylmä. Asteita muutama plussan puolella. Ajoin vaatetuksella, joka koostui yläosaltaan lyhyt hihaisesta + pitkä hihaisesta ajopaidasta, lyhyistä ajohousuista täydennettynä irtolahkeilla. Normaalit “pitkät” kesähanskat, kypärän alla buffi. Nippanappa tarkenin tuolla varustuksella.

Valo oli tarpeen. Kinahmin Kirkas – lähteeltä lähtevä polkuosuus kulkee läpi synkän kuusikon jossa ilman valoa ei ainakaan meikäläisen ikänäöllä selviä. Oli eksoottista ajaa kesäyönä kunnon valon turvin.

Huoltomme palveli muutamassa pisteessä reitin varrella eli naiset ajelivat autoillaan melkoisen matkan koko kisan aikana. Oli todella hienoa kun oma puoliso oli reitin varrella kannustamassa.

Kinahmi kakkoselta karkasin teknisellä polkuosuudella, sillä pyörä vaan kulki herkästi. Poluilla ajaminen oli helppoa eikä edes Laajavuoren hyppyrissä pari viikkoa aiemmin telomani kylkimurtuma haitannut menoa. El Grande nousi kepeästi, mutta säästellen.

Eka kierros meni herkästi ilman puristusta. Aika 3 tuntia 25 minuuttia. Yllätyin. Sillähän olisi ollut M50 sarjassa kahdeksas :). Ja aika oli henkilökohtainen ennätykseni (en ole nimittäin koskaan ajanut pelkkää yhden kierroksen kisaa Tahkolla). Ennätyksiähän ei pitänyt ajella joka kierroksella :). Hitto kun lipsahti :).

On se niin mukavaa retkeillä!

On se niin mukavaa retkeillä!

Toinen kierros

Uusi juomaseos reppuun ja juomapullon vaihto. Laimensin seosta vedellä sillä seoksen maku alkoi hieman tökkimään. Ajelin suhteellisen rauhassa kohti Kinahmia, sillä oletin Jukan ja Harrin saavan minut helposti kiinni ja voitaisiin jälleen ajella porukassa. Vaan eipä kavereita kuulunut.

Nautin aamusta. Kello oli neljän paikkeilla, järvet sumun verhoamina, linnut lauloivat. Tästä kannatti maksaa! Samoin siitä, että sain sähistä hiekkatien reunassa vaanineen mustan kissan pakosalle keltaisine silmineen.

Kinahmi ykkösen työnsin jälleen ylös säästääkseni jalkojani. Kihahmin päällä olevalla polulla oli kiva lasetella menemään kun ei ollut kukaan edessä eikä kukaan hengittänyt niskaan. Ehdin jopa ihailla aamuauringon valaisemaa maisemaa jossa silmä näki kauas vaaran laelta.

Sitten tuli se ensimmäisen rengasrikon paikka. Kinahmin päällä oleva kivisen puron uoman ylitys jossa kivi löi takakiekkoon lommon. Renkaasta litkut pursusivat suhinan saattelemana eikä litku pystynyt paikkaamaan lommokohtaan syntynyttä vuotoa. Irrotin kiekon ja heiluttelin sitä ilmassa toivoen paikkauslitkun tukkivan vuotokohdan vaan eipä tukkinut. Oli pakko laittaa sisäkumi.

Oli upean hiljaista kuusimetsän siimeksessä. Ei mitään ääniä aamuauringon siivilöimässä notkossa. Tuosta mystisestä tunnelmasta olisi voinut nauttia kauankin, mutta renkaan vaihto odotti. Kiekosta tubeless venttiili irti ja pyörän runkoon teipatuista sisureista toinen paikalleen siten, että paikkauslitkut jäivät ulkorenkaaseen. Mukana oli minipumppu jossa oli yksi hiilihappopatruuna jolla sain renkaan puoliksi täyteen. Siinä minipumpulla loppupaineita nylkyttäessäni, alkoi metsästä kuulumaan kolinaa ja Jukkahan sieltä rymisteli tulemaan toisen kuskin kanssa. Meno näytti vahvalta kun kaverit rupatellen painelivat notkosta lähtevää juurakkonousua kohti Eskolan huoltoa. Minulta meni melkoinen tovi, että sain minipumpulla riittävästi painetta takarenkaaseen. Matka kuitenkin jatkui.

Kinahmi kakkosen kävelin suosiolla enkä edes alaosaa halunnut ajaa vaikka voimia olisi ollut hyvin tarjolla. Säästelin.

Mukavia nämä aamulenkit hienoissa maisemissa.

Mukavia nämä aamulenkit hienoissa maisemissa.

Kierroksen loppuosalla iski vasempaan polveen hervoton, viiltävä kipu. Syytä en tiedä. Mitä reippaammin pyöritti kampea, sitä pahemmalta tuntui. Ei auttanut kuin pysähtyä hetkeksi ja tunnustella polvea. Kipu ei johtunut lihasten kiinnityskohdista vaan paikallistui polvilumpion sisälle. Ja tuo vasen polvi oli juuri se terveempi, joka ei ole oireillut kuluman tms. vuoksi. Jatkoin ajoa ja kipu hieman hellitti, mutta palasi pian uudelleen. Rupesi korpeamaan oikein kunnolla. Tähänkö tämä nyt kaatuu!

Oli pirun kylmä, sormia ja varpaita paleli. Tuulitakki olisi ollut poikaa. Vaan ei ollut mukana. Ei edes huoltojoukkojen tarjoamana.

Ennen El Grandea iski jo aiemmin varoitellut kramppi oikeaan reiteen ja pohkeeseen. Olin joutunut jo jonkin aikaa pyörittämään enemmän oikealla jalalla lieventääkseni vasemman polven kipua. Ei auttanut kuin turvautua ajamaan rauhallisesti putkelta hitaalla kadenssilla. Tuo on auttanut ennenkin ja auttoi myös tälläkin kertaa. Mutta polven kipu oli sietämätön. Oli pakko kävellä minuutti jonka jälkeen pystyi taas hetken ajamaan. Olin varma, että en pysty lähtemään kolmannelle kierrokselle. Pettymys oli valtava tässä vaiheessa! Siinä muutama perkele kaikui aamukasteen raikastamassa maisemassa.

Toka kierros täyttyi ja pääsin omaan huoltopisteeseemme. Tarjolla oli kipulääkettä johon tarjoukseen tartuin hanakasti. Aikaa 120 km matkaan oli kulunut 7 tuntia 19 minuuttia.  Nyt paukkui rikki henkilökohtainen kahden kierroksen ennätys. :).

Kolmas kierros

Juomarepun täyttö, pullon vaihto ja neuvottelu huoltojoukkojen kanssa mahdollisuudestani jatkaa polven vuoksi. Päätin yrittää. Kipu oli lieventynyt tauon aikana merkittävästi ja jatkoin jälleen kohti Kinahmi ykköstä. Kello oli jo puoli kahdeksan aamulla. Laskeskelin kuinka kauas ehdin ennen kuin klo 9 starttaava eliittiryhmä saa kiinni ja ohittaa niin, että kypärä pyörii päässä muutaman kierroksen.

Kihahmi ykkösen päällä oleva renkaarikkoja-puro tuli ylitettyä tällä kertaa ilman haavereita. Näytin sille varmuuden vuoksi keskaria! Hiton kivikkouoma!

Nilkutus jatkui. Hetkellinen kävely toi helpotuksen polveen. Kipulääke vei pois terävimmän kivun ja aina Kihahmi kakkosen päälle saakka olin varma, että pystyn ajamaan kisan läpi.

Kuulin huoltojoukoiltamme, että Kekolan Harri oli kohdannut pahoja imeytymisongelmia ja oli vaikeuksissa. Harmitti todella paljon Harrin puolesta. Mutta vastapainoksi iloa tuotti Jukan hyvä tahti. En saanut kiinni vaan ero oli kasvanut kaiken aikaa. En voinut lisätä yhtään vauhtia kramppien vaaniessa kaiken aikaa.

Evästä moneen makuun.

Evästä moneen makuun.

Krampit olivat merkillisiä. Aina kun otin geelihörpyn ja juomarepusta kulauksen, alkoivat parin minuutin päästä pohkeet ja lopulta reidet krampata. Ne talttuivat kun siirryin, heti kramppien ensioireiden ilmaannuttua, ajamaan putkelta hitaalla kadenssilla ojentaen jalan aivan suoraksi. Kun krampit katosivat pystyi ajamaan voimalla eteenpäin kunnes jälleen seuraavan geelihörpyn jälkeen uusi taistelu kramppeja vastaan. Mistäköhän moinen johtui? Näin meni koko kisan ajan.

El Grande jälleen. Kolmannen kerran piti kiivetä lasketturinteiden päälle. Päätin kävellä osan noususta, koska polveen oli jälleen alkanut vihlomaan aivan tolkuttoman kipeästi. Ajoin välillä putkelta, etenkin ne El Granden jyrkimmän kinkamat. Lopulta olin lähes ylhäällä ja enää oli hiekkatiemäki nilkutettavana kunnes alkaisi laskuosuus. Yllättäen kohtasin hiekkatienousussa kaksi naispyöräilijää. Mitä ihmettä??? Hyvä naapurini ja lenkkikaverini Evehän se siinä polki pallomahansa kanssa (Eve on raskaana aivan viimeisillään). Olin jotenkin aivan ymmällä. Sopersin Evelle polvioireista ja epäilystäni jatkaa viimeiselle kierrokselle. Eve kuitenkin pisti sellaiset tsempit kehiin, että keskeyttäminen ei kerta kaikkiaan ollut mahdollista!

Loppulaskusta selviydyttyäni, pohdin matkalla huoltoomme, mitä kaikkea keskeytykseni aiheuttaisi. Itse pettyisin tietenkin pahemman kerran, pettäisin oman puolisoni odotukset. Samoin ystävieni ja mukana olleiden odotukset. Blogini lukijoiden odotukset. Ei hitto!! Ei voi keskeyttää yhden polven vuoksi. Jos ei muu auta niin kävelen niin monta kertaa, että pystyn ajamaan reitin maaliin vaikka menisi 20 tuntia.

Kolmas kierros päättyi aikaan 11 tuntia 15 minuuttia. 180 km henkilökohtainen ennätykseni parani yli puoli tuntia. Nilkuttamalla! :).

Kolmas kierros takana.

Kolmas kierros takana.

Neljäs kierros

Uusi kipulääke hieman vahvempana, juomarepun täyttö reilusti laimennetulla seoksella, pullon vaihto. Vaatetta pois sillä yöllinen kylmyys oli sysätty sivuun. Alkoi olla jopa kuuma. Huollossa kuulin huojentavan uutisen: Harri pystyy jatkamaan matkaa maitokaakaon voimin ja tulee ajamaan maaliin ellei tekniikka petä. Lisäksi kuulin, että Jukka on jo niin kaukana ettei kannata yrittää kiinni.

Matka siis jatkui. Kävelin ja ajoin. Kävelin taas pätkän ja ajoin jonkin aikaa. Lopulta sain polkea ajoittain jo pitempiä siivuja. Kramppeja esiintyi aina geelihörpyn jälkeen, mutta ne alkoivat itse asiassa huvittamaan. Häädin krampit ajamalla putkelta ja olo oli hyvä. Meno oli vahvaa ja energistä. Hitto, että oon hyvässä kunnossa!

Rahasmäen huoltopaikan jälkeen alkoi se kivikkoinen mökijätieosuus. Tykitin alamäet niin paljon kuin pyörä kulki. Ohittelin hitaampia hirmuisessa hurmoksessa. Mutta hurmosvaudissa iski takarengas liian kovaa terävään kiveen ja ilmat pihalle. Taas kaikui muutama voimasana kesäisessä luonnossa.

Turvauduin viimeiseen, mukana olevaan varakumiin. Touhujani pysähtyi ihmettelemään pari 60 km retkeilijää. Kyselivät miten olen treenannut näin järjettömälle kisamatkalle. Tuossa vaiheessa minusta “järjetön” oli liiottelua. Näitä matkoja voisi ajella muulloinkin mikäli polvet kestävät. Hyttysiä oli pirusti kimpussa. Jälleen minipumpulla nylkytystä. Hyttynenkin olisi varmaan puhaltanut nopeammin ilmaa renkaaseeni. Pumppasin tarkoituksella painetta hieman liikaa, ettei enää lyö kivikossa vanteelle. Varasisuria ei nimittäin ollut enää saatavilla, sillä oma huolto oli jo paennut maalialueelle. Riskillä siis mentiin.

Loppumatka meni polvikivun ja kramppien kanssa seurustellessa. Viihdytin itseäni erästä kivikkonousua putkelta polkiessani: kysyin hyväntuulisesti parilta pyöräänsä työntävältä, että “onko teiltä menneet pyörät rikki?”. Sain vastaukseksi hersyvät naurut ja joo joot.

El Grande viimeisen kerran. Nousee pääosin ajaen. Varmuuden vuoksi kävelen pari lyhyttä kävelypätkää, jotta polvi sietää loppurepäisyn. Olin jo aiemmin katsellut ajankulua. Rengasrikot pistivät 16 tunnin alituksen tiukille, mutta vielä ehtii. El Granden jälkeisessä hiekkatienousussa pistin reidet tiukille. Hyvin nousi ja hyvällä vauhdilla. Ajoin kelloa vastaan.

Loppulaskun yläosan tulin kovaa, mutta hoin itselleni, että “käytä nyt tuohon rinteessä olevaan hankalaan pätkään aikaa 2 minuuttia enemmän niin pääset kaatumatta maaliin”. Näin tein, tulin todella varovasti pahimmat paikat ja sitten kunnon rutistus kohti maalia.

Loppuaikani oli 15 tuntia 50 minuuttia ja en ollut lainkaan loppu tai huonossa hapessa. Oli hieno tunne kohdata maalissa odottava oma rakas Ripsu, Tiitus sekä ne monet ystävät ja seuratoverit, jotka olivat vastassa onnittelemassa. Huikea fiilis! Kokeilkaa itse niin ymmärrätte!

Kaikille 240 km kisassa maaliin ajaneille ojennettiin Kovanaama – paistinpannu ja punainen Tahko buffi.

Maalissa! Ja suukko itsensä voittaneelle!

Maalissa! Ja suukko itsensä voittaneelle!

Painelin heti kohta minua reilusti voittaneen Jukan kanssa seisomaan viileään järveen jossa kelasimme pikaisesti ikimuistoisia tilanteita kisamme varrelta. Siitä kämpille suihkuun ja syömään osallistumismaksuun sisältyvää pasta-lihapulla-ateriaa.

 

Kisan jälkipuintia.

Kisan jälkipuintia.

Lopuksi

Onnistuin! Vaikeuksia oli, mutta ne taklattiin. Mutta ei ilman apujoukkoja! Heidän roolinsa oli merkittävässä roolissa onnistumisen takaamiseksi.

Suuret kiitokset avustajilleni, Kaisa Kekolalle ja Tarja Kivirinnalle sekä omalle puolisolleni + hänen tyttären pojalleen Tiitukselle (vaikka nukahtikin aamuyöllä kesken huoltokeikan :)).

 

Kaikki 240 matkan maaliin ajaneet palkittiin Kovanaama paistinpannulla ja Tahko buffilla.

Kaikki 240 matkan maaliin ajaneet palkittiin Kovanaama paistinpannulla ja Tahko buffilla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tahko 240 km suoritettu onnistuneesti

Tavoite saavutettu, projekti onnistui vaikkakaan ei aivan ilman ongelmia. Tässä lyhyt kooste kisamatkasta ja itse kisasta. Pitempi kisaraportti tulossa kuvineen lähiaikoina.

Kisapäivä

  • Huonosti tuli nukuttua pari edellistä yötä.
  • Ei päiväunia kisapäivänä, oli sen verran jos jonkinlaista touhua kuten mm. matka Tahkolle, majoittautuminen, kisajuomien valmistus, numerolappujen jne. kiinnittäminen, muiden kisaajien kanssa seurustelu yms.
  • Ennen starttia alkoi ramaisemaan ja haukotuttamaan. Siinä vaiheessa olisi varmaan uni tullut jos ei olisi ollut starttihetki lähellä.
  • Huoltotiimin kanssa palaveeri jossa sovittiin miten toimitaan jne. Tiimissä pari autoilevaa rouvaa, puolisoni ja huolto-juniori Tiitus.

Kilpailu

  • Rauhassa piti lähteä, mutta toisin kävi.
  • Puolitoista kierrosta meni kivasti, mutta sitten iski vasemaan polveen hervoton kipu. Juuri tuo polvi on se “terve” polvi, jossa ei ole oireita ollut kertaakaan.
  • Kaksi rengasrikkoa: toisella kierroksella ja viimeisellä. Muuten tekniikka toimi hyvin.
  • Kolmannelle ja neljännelle kierrokselle lähdin kipulääkkeen turvin. Sen verran pahasti vasen polvi vaivasi.
  • Kertaakaan ei tullut fiilistä, että “Mitä vi…a mä täällä teen!” tai muuta vastaavaa negatiivistä tunnetta.
  • Jokaiselle kierrokselle oli helppo ja motivoitunut olo lähteä lukuunottamatta kipeytyneen polven aikaansaama epävarmuutta maaliin pääsystä.
  • Laajavuoren hyppyrissä telomani kylki ei haitannut – polvi sieppasi pääosan kivun tunteista.
  • Kramppeja alkoi tulla toisen kierroksen loppuosalla. Etenkin oikeaan jalkaan, sillä jouduin käyttämään sen voimavaroja vasenta enemmän johtuen polvikivusta. Krampit vaivasivat enemmän tai vähemmän, mutta olivat hallittavissa.
  • Ei mustia hetkiä lainkaan koko kisassa vaikka jouduin ajamaan yksin 3 kierrosta.
  • Talven keskivartalo- ja käsitreenit olivat onnistuneet: ei ongelmia selän tai käsien kanssa. Ainoastaan kämmenet puutuivat ajoittain, mutta ravistelu auttoi.
  • Huoltojoukkojen läsnäolo sai olon tuntumaan turvalliselta ja auttoi jaksamaan. Kun tiesi oman rakkaan puolisonsa odottavan reitin varrella, sai  aivan uutta potkua menoon.
  • Maaliin pääsin ajassa 15 tuntia 50 minuuttia. Omat henkilökohtaiset enkat 60, 120 ja 180 km matkoilla.
  • Maalissa hyvät energiat ja voittaja fiilis!

Kisan jälkeen

  • Kisapäivän ilta meni lepäillessä ja tulihan se pasta-ateriakin nautittua. Teolliset lihapullat maistuivat kerrassaan gourmeelta!
  • Nukuin hyvin kisan jälkeisen yön.
  • Ei lainkaan samanlaista “sumentumista” tai vaikeuksia liikkua kuten viime vuoden 180 km jälkeisinä päivinä. Nyt pystyi seuraavana päivänä liikkumaan lähes normaalisti. Olisi voinut lähteä vaikka palauttavalle lenkille heti aamusta.
  • Sunnuntai-iltana kävin ajelemassa juniori-Tiituksen kanssa reilun tunnin lenkin ja ajaminen tuntui todella mukavalta.
  • Maanantaina on ollut lihakset kipeämmät ja selkälihakset kireällä, mutta venyttely auttoi.
  • Harjoittelumotivaatio on edelleen hyvä!

 

Kuningaskuluttuja-ohjelman tyyliin: "Kolme kovanaamaa testasi Tahko MTB 240 km kisan."

Kuningaskuluttuja-ohjelman tyyliin: “Kolme kovanaamaa testasi Tahko MTB 240 km kisan.”

 

Starttipäivän aamuna

Nyt on perjantai ja periaatteessa tämä päivä on yhtä paljon starttipäivä kuin huominen lauantaikin.
Aika levotonta oli viime yön unet. Pätkää pätkän perään. Pakko yrittää ottaa jonkin sortin päiväunet majapaikassa. Tuskin onnistuu, mutta ainahan sitä voi kokeilla.

Tälle aamulle on vielä hieman työhommia, mutta pääsemme lähtemään kohti Tahkoa ennen klo 11. Koira pitää viedä hoitoon ja poiketa matkalla kaupassa tekemässä viimeiset hankinnat.

Hyppäsin aamulla vaa’alle ja paino on jopa hieman laskenut sen sijaan, että olisi noussut tankkauksen vuoksi. Tosin en ole mitenkään ihmeemmin tankannut. Parina päivänä olen normaalin kotiruuan ohella ottanut hieman Vitargo / Malto juomaa mustikkakiisselin kanssa. Ajelee kisassa sen verran rauhassa, että ehtii nauttia ravintoa menemättä liian tyhjäksi. En nimittäin ole ylipitkille harjoituslenkeillekään tankannut mitenkään poikkeuksellisesti ja hyvin on saanut vietyä päivän kestävän lenkin läpi.

Tänään käyn Tahkolla ajelemassa pikku lenkin mukaan lähteneen lapsen lapsen kanssa. Yhdeksän vuotias Tiitus sai maasturin tällä viikolla ja haluaa nähdä Tahko maastoja :). Siitä se sitten lähtee.

 

1 päivä starttiin

Huomenna se on sitten tapahtuu. Startti! Klo 24:00 lauma 60 km:n Yö-Tahkoon sekä 240 km pitkälle matkalle osallistuvia maastopyöräilijöitä suhahtaa Nilsiän luontoon. Tuota näkyä silmäillessäni rupeaa väkisinkin Tahko fiilis tiivistyä!

Tänään torstaina en pyöräillyt töihin vaan kuljetutin itseäni paikallisliikenteen bussilla. Aamulla oli hieman ärtyisä olo huonosti nukutun yön jäljiltä. Juuri kun olisi uni maistunut, soitti kello herätyssävelmää. Pirun vempain.

Aamubussiin nousi matkalta iki-hyvy-kasvoinen vanhempi nainen. Mietin, että kuinkahan iki-hymysi katoaisi kun sinut nostettaisiin maastopyörän päälle ja tyrkättäisiin ajamaan 240 km yhtäjatkoisesti yhden vuorokauden aikana. Siinä voisi iki-hymy muuttua iki-irvistykseksi.

Töistä paluu-matkalla odottelin Jyväskylän keskustassa bussin vaihtoa. Ohi kulki jos jonkin sortin tallaajaa. Myös niitä joilla lääkitys on enemmän tai vähemmän onnistunut. Kävipä hetken mielessä, olisiko minunkin pitänyt liittyä “onnellisten” joukkoon, sillä useimpienmielestä minulla ei voi olla kaikki kaminat toiminnassa kun moiseen urakkaan olen lähdössä. Niin ja tuota ikääkin on kertynyt.

Tänään oli töissä niin hemmetin kiire, etten ehtinyt kertaakaan suorittamaan mielikuvaharjoitustani, jossa viimeisellä kierroksella, jo 237 km ajaneena, kepeän kauriin tavoin, hilpeästi kiipeän viimeistä nousua, El Grandea. Kasvoillani iki-hymy joka jatkuu ja jatkuu….!  :). Toivottavasti ei omaan naamaani napsahta hymyn tilalle iki-irvistys.

Tämän illan aikana on vaihdettu pyörään jarrupalat ja tarkistettu vielä kertaalleen moneen kertaan tarkistettuja. Just in case! Ajokamojen pakkausta, myös niiden suomudalle ja hikivarpaille haisevien ajokenkien, joista ei löyhkä irtoa kuin polttamalla. Työkalut, varakiekot,  varakeula. Monenlaista otetaan mukaan vaikka ei tarvitsekaan. Ihan vaan – just in case!

 

2 päivää starttiin

Tänään tuli ajettua reilu pari tuntia kevyttä aamulenkkiä naapuripariskunnan kanssa. Rasvanpolttosykkeellä rupatellen niitä näitä Tahkoon liittyen. Mukavaa olisi ollut ajella kauniissa aamussa pitempäänkin, mutta tiukka työpäivä odotti kunnon niska-perse-otetta.

Tänään nautin hieman Vitargo-Maltojuomaa normaalin ruokailurytmin lomassa. Ei siis ylenpalttista hiilarimässäilyä. Sama jatkuu vielä huomenna.

Naapurin Eve laittoi päivällä viestin, että Tahko MTB:n tekemä lyhyt haastattelu on päätynyt Kestävyysurheilu.fi sivustolle. Samassa artikkelissa Pasi Pohjasvuo ennusteli reitistä hitaampaa kuin edellisvuonna. Saapa nähdä millaiseksi reitti menee kun siellä rymyää pari tuhatta kuskia, osa kiertäen reitin enemmän kuin kerran. Artikkelin voi lukea seuraavan linkin takaa:

http://www.kestavyysurheilu.fi/pyoraily/6749-elamyksia-tahko-mtb-n-yopyorailyssa

Klo  17 töistä rasvanpolttoajellen kotiin, juniorin pyörän säätämistä ja Tahkolle osallistuvien lähinaapuri-maastopyöräilijöiden tapaamista ja pientä touhuilua. Juniorin kanssa vajaa kympin kevyt pyörälenkki, uinti ja sauna. Aika rento ilta, silti aika riensi hoputtamaan unten maille.

 

3 päivää starttiin

Keventelin eilen pyörääni. Leikkasin vaihevaijereista pois muutamia senttejä. Kevennys on siis merkittävä :). Tuli uusittua etuvaihtajan vaijeri kuorineen ja voideltua takavaihtajan vaijeri sekä tarkistettua ettei pyörässä ole reitille tippuvia komponentteja. Toiset kiekot ovat valmiin, samoin ohjaustangon kilikello. Jos joutuu vaikka ohittamaan :)!

Huoltojoukon juniorille on suoritettu muutama ketjun voiteluharjoitus. Hyvin osaa. Toivottavasti ei voitele innoissaan jarrulevyä.

Kolmen päivän päästä juuri tähän aikaan illasta (klo 22:00) saattaa olla perhosia vatsassa….

 

5 päivää starttiin

Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina ajelin Jannen kanssa Uuraisten seudun hiekkateiden johdattelemina pyöränkantopolulle Hitonhaudan maisemiin. Upea rotkonähtävyys oli mukava lisä reipasvauhtiselle VK1 lenkille. Muutama sata metriä jouduttiin työntämään pyöriä sillä ei viitsinyt riskeerata kalustoa ja miestä turhan teknisellä polulla. Tulipahan harjoiteltua rinteen kiipeämistä ja laskeutumista pyörä olalla.

Kuva

Lenkin kesto liikkumisajaltaan 4,5 tuntia per 105 km. Yksi parin minuutin maksimitempaisukin mahtui lenkkiin vaikka jalat eivät oikein tuntuneet hyviltä. Olisiko Juhannuksen liiallinen saunaan-uimaan-saunaan iloittelu tehnyt hieman löysäksi. Ja tulihan Juhannuksena syötyäkin aika huoletta kaikkea hyvää ja rasvaista :). Nyt ollaankin pari päivää hieman kevyemmällä ravinnolla.

Kuva

 

Viikko Tahkoon

Melkoisessa hulapalossa on mennyt viimeiset kaksi viikkoa. Työ on pitänyt kiireisenä ja vapaa-ajan puuhastelut ovat laittaneet ajan kiitämään. Laajavuoren marakisa oli ja meni ja yht’äkkiä oltiinkin jo Juhannuksen paloissa.

Väkisin hiipii mieleen, olisiko voinut kuluneen 8 kuukauden aikana tehdä joitain harjoittelun osa-alueita enemmän tai paremmin. Vaikkapa matalasykkeistä pitkää lenkkiä? Muuta kuin pyöräilyä ja punttia? Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, että työ on tehty ja kohta mitataan työn tulokset.

Laajavuoren kisalauantain jälkeen pidin reilun ajotauon eikä muutakaan liikuntaa juurikaan ollut ohjelmassa. Vasta seuraavana torstaina ajoin kiihtyvävauhtisen parin tunnin lenkin ja kylläpä ajo maistui. Olisipa samat koivet olleet Laajavuoren kisassa.

Juhannus on pyhitetty täysin lasten-lasten kanssa touhuiluun ja mökkeilyyn hyvän ruoan merkeissä. Sunnuntaina ajan vielä yhden 4-5 tunnin vaihteleva vauhtisen maastolenkin. Viimeinen viikko tulee olemaan todella kevyt sisältäen vain pari työmatkaa ja yhden pitemmän aamulenkin. Tunnit jäävät alle 5 tunnin ja nekin ovat PK1 nautiskelua. Alkuviikosta on ohjelmassa hieman pitempikestoista lihashuoltoa (foam-roll rullailua ja venyttelyä jota teen joka viikko lyhempinä annoksina). Tiistai – torstai päivinä lisään hieman hitaita hiilareita ruokavalioon enkä aio tankata sen kummemmin koko viikon aikana. Uskon, että normaali hiilihydraattipainotteinen ruoka täyttää kehon energiavarasto täyteen lauantaita varten.

Murtunut kylki on parantumaan päin eikä tule estämään täyspitkälle osallistumista. Muutenkin olo on erinomainen ja olisin aivan valmis lähtöviivalle vaikka samantien. Mutta viikko pitää vielä kärvistellä.

Kisarapsa: Laajavuori XCM 14.6.2014

Laajavuori XCM on suosikkikisani huolimatta huonosta kisamenestyksestäni. Vaikka pari kisaa ovat menneet aivan penkin alle kramppien ja nestehukan vuoksi, jaksaa kotikisa silti innostaa.

Tänä vuonna innostus vaihtui epäröinniksi tiistain tutustumislenkillä sattuneen kaatumisen vuoksi. Murtunut kylkiluu ei haitannut hengitystä, mutta kovassa väännössä kipu oli aika kova. Perjantaina ajettu testilenkki näytti vihreää valoa osallistumisen osalta. Päätin ainakin lähteä kokeilemaan kuinka hyvin kylki kestää oikeaa kisa-ajoa.

Laajavuoren kisakeskus oli sijoitettu vuolasta ylistystä saaneeseen Killerin Liikuntakeskukseen. Tilavat paikoitusalueet, toimivat suihku- ja saunatilat sekä kahvio saivat kiitosta kisatapahtumaan osallistuneilta.

Valmistautuminen kisaan

Tiistain kaatumisen jälkeen pidin liikuntataukoa keskiviikon ja torstain. Perjantaina ajoin kevyen lenkin kisakeskuskuksena toimivalle Killerille auttamaan kisajärjestelyissä. Seurakaveri Arsin kanssa kiipesimme ajaen kerran kisareitillä olevaa Aurinkorinne  lasketturinnettä ylös ja siinä vaiheessa kylki tuntui aika kipeältä. Ajamista se ei kuitenkaan keskeyttänyt eli kipu oli siedettävää. Ajaminen oli kuitenkin aika tahmeaa ja hengästyin melko helposti. Ajattelin, että se on sitä hiilaritankkauksen pöhöä joka tukkoisuuden aiheuttaa. Tai sitten kipeä kylki esti tehokkaan hengittämisen ja hapensaannin.

Kun poljin perjantai-iltana Laajavuoresta kotiin muutamalla vedolla oloani testaillen, tuntui jo ajo ja tehot paremmilta.

Tankkasin keskiviikon ja torstain puolisoni leipomisilla. Pullaa ja muuta nopeaa hiilaria tuli popsittua, näin jälkeenpäin ajatellen, turhan paljon. Lisäksi join  päivän aikana ison limupullon verran appelsiinimehutiivisteestä ja maltosta tehtyä juomaa. Perusruokana ruisleipää, salaattia ja makaronilaatikkoa. Kisa-aamuna pari keitettyä kananmunaa, ruisleipä ja aamupäivän aikana juomapullollinen laihaa urkkajuomaa  jossa seassa hieman myös maltoa (50 g) + Pepsiä antamaan makua.

Kisadraamaa

Edellisenä iltana satoi ajoittain kaatamalla ja jännitettiin millainen mahtaa olla kisapäivän sää. Keli oli vielä aamulla tihkusateinen, mutta alkoi seljetä aamupäivän aikana. Lämpötila alkoi olla jo sellainen, että kisaan oli mahdollisuus lähteä lyhyissä ajohousuissa, mutta pitkähihaista paitaa oli syytä laittaa päälle.

Menin ajoissa kisapaikalle, ajokamat päälle ja harmikseni huomasin, että sykemittarissa oli akku tyhjä. Ei siis sykemittausta tässä kisassa.  Siirryin reitille ajelemaan. Aika tahmeelta tuntui. Juuri sellaiselta kun on joko ylirasittunut tai sitten tankannut yli. Ei ollut samanlaista vahvaa tunnetta jaloissa kuin mitä oli esim. Rajamäen kisassa tai Peurungassa. Ajelin lämpöjä ainakin tunnin, mutta ei vaan tuntunut yhtään paremmalta. Kipeä kylki  esti kisahurmoksen syntymisen ja kiittelinkin itseäni tuosta typerästä kaatumisestani.

Seikka mikä paransi fiiliksiä, oli nähdä tuttuja ja aika läheisiksi tulleista kilpakumppaneita. Mm. Kekolan Harri Seinäjoelta ja Kivirinnan Jukka Nivalasta saakka olivat ilokseni tulleet huoltojoukkoineen kunnioittamaan seuramme järjestämää kisaa. Lisäksi paikallisia ja sangen tutuiksi tulleita kuskeja oli mukava tavata.

Harrin kanssa ajelimme ennen starttia katsomaan Aurinkorinne – lasketturinteen laskua. Reitti kun kiipesi tänä vuonna Laajavuoren päälle ja alastulo oli turvallisuussyistä ohjattu alas pitkin DH-rataa, jossa vauhdin kontrollointi oli helpommin hallittavissa kuin mitä se olisi ollut Aurinkorinteen muilla osilla. Rinne oli nimittäin erittäin limainen ja nurmikkoaluineen petollisen liukas kun vastaavasti DH reitti oli hiekkapintainen ja se oli myös paras vaihtoehto ajatellen vähäisen ajotekniikan omaavia kisaajia.

Mutta kohtalo oli päättänyt puuttua erään nuoren Aurinkorinne-osuutta harjoittelevan kuskin kisapäivään. Samaisesta hypystä, jossa itse mursin tiistaina kylkeni, oli tuo nuorukainen lentänyt paljon minua pahemmin. Kypärä halki ja veren purkautumia kasvoissaan hän makasi tuskissaan, mutta tajuissan saapuessamme paikalle. Mukanamme ollut Lipsosen Oki soitti paikalle ambulanssin ja apuun tullut ratavalvoja jäi loukkaantuneen luo odottamaan ensihoidon saapumista meidän palatessamme lähtöpaikalle.

Radan merkkaajat kiirehtivät muuttamaan rataa ohi kyseisen ja petollisen heittäväksi paljastuneen hyppyrin kohdalta.

Kisa

Kisareitti on vaativa kovavauhtisten tieosuuksien, raskaiden nousujen sekä mutaisten osuuksien vuoksi. Raskautta lisäsi tänä vuonna hevosurheilijoille pehmeällä hiekalla katettu tieosuus, joka alkoi 8 km kohdalta kiristyvänä nousuna jatkuen 3 km:n verran muuttuen onneksi lopulta helpottavasti laskevaksi metsäautotieksi.  Onneksi hiekka oli tamppaantunut viime päivien sateiden ansiosta  ja tielle oli muodostunut vaihtelevasti rullaava polku. Kavioiden aiheuttamat montut tekivät osuudesta epämiellyttävän ajettavan. Reitin lopussa reitti kulkee kovapintaista “torpparin asfalttitietä” Laajavuoren lasketturinteen päälle.

Startti oli loivaan ulkoilureitin ylämäkeen, joka pian jyrkkeni, hetkeksi hieman tasaantuen jatkuen jälleen muutaman sata metrin matkan leveänä ja loivahkona  nousuna. Ohittamaan pääsi hyvin jos vaan jalat veivät eteenpäin. Vaan kun eivät vieneet, ainakaan minua. Olin ryhmittynyt lähtökarsinassa ensimmäisen kolmanneksen porukkaan ja yritin pysyä startin tapahduttua reitille rynnänneen lauman imussa, mutta ei vaan löytynyt ruutia reisistä. Laittoi heti korpeamaan. Ei ollut samanlaista reserviä jaloissa kuin mitä oli edellisissä kisoissa. Nyt joutui laittamaan kaiken peliin samantien. Ja kun luonne on se mikä on, ei voi himmata :). Painetta tuli myös poluilla kun takanani ajoi nälkäistä sakkia ja edessä menevää letkaa ei saanut laskea karkuun. Joutui menemään mittari punaisella.

Mutaa ja liukkautta riitti.

Mutaa ja liukkautta riitti.

Kun itse pääsin em. hevosmiesten hiekkatieosuudelle, tahmea meno vain paheni. Pyörä ei kulkenut huonosti rullaavalla hevostiellä mihinkään ja oman sarjani kärkikuskit katosivat horisonttiin. Masentavaa! Korpesi todella paljon.  En muuta syytä keksinyt huonoille jaloille kuin että olin ylitankannut. Kärsin “maltopöhöstä”. Tai pikemminkin hiiilaripöhöstä. Se teho ja voimantunne jota olen saanut lähiviikkoina kokea, oli aivan tipo tiessään. Mutta minkäs teet tässä vaiheessa kisaa. Eikä apuja saanut rengaspaineistakaan: 1.8 / 1.6 paineet eivät ainakaan olleet turhan kovat syömään vauhtia hevosuralla. Lohduttavaa oli, että alamäkiosuuksilla pyöräni rullasi selkeästi paremmin kuin muilla.

"Kyllä korpeaa kun ei kulje!"

“Kyllä korpeaa kun ei kulje!”

Eka kierros meni  nelisen minuuttia päälle tuntiin. Olin juonut kierroksen aikana yhden pullollisen geelivettä (olin puristanut geelit juomapulloon jotta ei tartte repiä geelejä auki reitillä jne) ja hieman juomarepussa ollutta juomaseosta. En vaihtanut toiselle kierrokselle uutta pulloa vaan jäljellä olevan uuden pullon ottaisin mukaan vasta kolmannelle kierrokselle.

Toinen kierros meni ekaa jonkin verran heikommin (1:10 paikkeille). Odotuksista huolimatta eivät vaan alkaneet jalat toimia, mutta eivät ne oikein heikentyneetkään. Kylki ei vaivannut vaikkakin kovemmissa vääntöpaikoissa kipua tuntuikin. Mutta pääkoppaan  kylki ja sen muistuttama kaatuminen vaikutti. Olin aivan turhan varovainen, rentous puuttui ajotaitoa vaativilla osuuksilla. Rentouden puuttuessa ajosta tulee kulmikasta ja ajovirheiden mahdollisuus kasvaa merkittävästi.

Mutaa riitti tässä kisassa.

Mutaa riitti tässä kisassa.

Kolmannen kierroksen vaihtuessa ajoin vahingossa juomapullopöydän ohi, koska jotenkin muistin, että pöytä on vasta kisakeskuksen kohdalla olleen juottopisteen jälkeen. Ei auttanut kuin harmistuneena peruuttaa 50 metriä, siepata pullo ja jatkaa matkaa. Ajo kulki kolmannen kierroksen suunnilleen samoilla tuntemuksilla kuin toinenkin kierros. Ajoin yksin ja sain säädellä ajoani hieman vapaammin. Kierroksen puolivälin tietämissä alkoi tuntua ensioireita saapuvista krampeista. Ässämäessä ennen viimeistä Laajavuoren päälle kiipeämistä, oikea sisäreisi kramppasi ja pakko oli hypätä kävelemään hetkeksi. Ässämäen päällä jatkoin rauhallisesti ajamista putkelta isolla vaihteella. Laajavuoren huoltotien alaosa oli pakko sitkutella satulasta, mutta ylempi osuus meni jälleen putkelta eikä krampit päässet iskemään uudelleen.

Loppuosa kierroksesta sujui ongelmitta ja olin maalissa aikaan 3 tuntia 25 minuuttia häviten n. 8 minuuttia pronssitilasta.

Positiivista oli, että ajoin suunnilleen saman ajan kuin edellisenä vuonna vaikka rata oli hitaampi. Myöskään ero oman sarjani kärkeen oli kaventunut merkittävästi. Hyvänä päivänä olisin ollut mitaleilla. Vaan se on jossittelua… Hyvänä seikkana pidin myös sitä, että kova intensiteetti koko kisan ajan ei aiheuttanut kramppeja kuin vasta aivan loppuvaiheessa. Krampit eivät myöskään iskeneet kuin salama vaan ilmoittivat tulostaan “kohteliaan hienotunteisesti”. Tänä keväänä olen käyttänyt juomaseoksessa todella laihaa urheilujuomaa, mutta reilusti hiilareita kuten mm. Vitargoa. Vaikuttaa siltä, että urheilujuomajauheista tehty vain 1% vahvuinen juoma pitää krampit pääosin poissa.

Kaiken kaikkiaan siis hyvä kisapäivä josta on hyvä jatkaa valmisteluja kohti Tahkoa.