Toukokuun ylipitkä käsitti 251 km erityyppisiä Suomi-teitä. Vietin vapaapäiväni täysjoustoni satulassa polkien 9,5 tuntia n. 26 – 27 km/h keskinopeudella. Ajoin jälleen Joutsaan morjestamaan äitiäni, mutta kiertelin pitemmän menomatkan suunnaten ensin pohjoiseen Kuhankosken ja Tarvaalan kautta Lievestuoreelle. Alkumatka oli hiekka- ja kärrytietä muuttuen ajoittain asfalttibaanaksi, mutta jatkui siellä täällä erilevyisinä hiekkateinä.

Starttasin matkaan n. klo 6, mutta olisi pitänyt lähteä aikaisemmin, sillä aamu oli todella upea. Tyyni, lämmin, sininen auer kukkuloilla, järvien selät kauniissa usvassa. Laulurastaat ja muut visertäjät konsertoivat ajoni kunniaksi. Kyllä kehtasi nauttia Suomen suvesta!

Toukokuinen aamu.

Ensimmäiset kaksi tuntia olivat olosuhteista huolimatta kuitenkin sen verran tahmeaa menemistä, että ajattelin ennen Lievestuoretta suunnata takaisin kotiin. Jotenkin jäseniä kivisti ja satulakin tuntui painavan takapuolessa. Pyöritys ei ollut tasaista ja jotenkin motoriikka oli hukassa. Päätin pitää Lievestuoreen huoltamolla kahvitauon oikein mustikkatassun kera ja nähdä olisiko tauolla vaikutusta. Maistuipa kahvi ja mustikkatassu hyvältä.

Tauko teki terää, ajo alkoi kulkemaan ja homma jatkui suunnitelman mukaisesti. Ensimmäiset 6 tuntia vierähtivät matkalla Joutsaan. Tuuli yltyi kesäpäivän lämpimäksi puhallukseksi ja suunta oli hieman sivuvastainen. Pyrin pitämään sykkeen PK2 yläosassa. Juomarepussa ollut juomaseos loppui 5 tunnin kohdalla ja turvauduin pyörässä olleeseen juomapulloon jossa oli hieman liian raakaa seosta, mutta ei haitannut menoa. Nautin menomatkalla yhden 51 g Zipvit geelin per tunti. Nuo sveitsiläiset geelit eivät ole maultaan parhaimmasta päästä, mutta geelipussi on pitkänomainen (Squeezyn geelipussin kaltainen), pussi on helppo repäistä auki ja geeli tulee helposti ulos pussista. Zipvit geelit vaikuttavat hitaasti ja melko pitkään ja itselläni on niistä parhaat geelikokemukset monien muiden merkkien kokeilujen jälkeen.

Joutsassa söin reilun kokoisen curry-riisi-aterian runsaan  juotavan kera, Pepsiä juomareppuun, juomapullon raakaseoksesta puolet Pepsin kaveriksi ja paluumatkan osalta juoma oli valmis. Juomapulloon varalle Wichyä. Pari tuntia äidin luona ja taas ketju tiukalle.

Paluumatkan alkuosa oli kylätietä, metsäautotietä Leivonmäen kansallispuistoon saakka josta asfalttia takaisin kotiin.

Lenkki oli jälleen onnistunut alkutahmeudesta huolimatta. Virtaa olisi ollut vielä JYPS porukkalenkille, mutta en saanut koiranhoitajaa puolison ollessa töissä. Porukkalenkki jäi siis harmittavasti toteutumatta ylipitkän jatkeeksi. Kotirannassa palauttelin kroppaa uimalla jonka jälkeen kevyelle lenkille koiran kanssa.

Lenkin dataa tästä.

Lenkin plussat ja miinukset

Plussat

• upea kesäpäivä satulassa.
• juomaseos toimi hienosta. Ei lainkaan kramppioireita vaikka ajoin pitkiä ylämäkiä putkelta. Energia riitti hyvin.
• halpa aurinkorasva (sk 20) toimii siinä missä kalliimmatkin.
• helppoa ajaa kokonainen päivä reipasta vauhtia.
• ei hiertymiä tai muita haittatekijöitä.

Miinukset

• kypärä vinkuu liikaa tuulessa. Seuraavalle pitkälle lenkille pitää laittaa pumpulia korviin.
• koiranhoidon ennakointi petti. JYPS porukkalenkistä olisi saanut 30-50 km maastoajoa ylipitkän jatkeeksi.

Peurungan mäkinen maastokisa on suosikkikisani. Tänä vuonna ajoin kahden kierroksen matkan jossa kokonaismatkaa tuli 38 km ja nousumetrejä kiitettävästi.

Suoritin lämmittelyt ajamalla 25 km matkan kotoani kisapaikalle. Alkumatka rauhallisesti naapurini Even kanssa, loppumatkasta tein muutaman kisavauhtisen vedon tunnustellen kroppani toimivuutta. Ihan hyvältä tuntui, olokin oli levollinen eikä samanlaista kisatäpinää ollut korvien välissä kuin mitä oli Rajamäen kisassa. Ei edes kilpailunumeroa pyörään kiinnittäessäni ruvennut “kihisemään”.

Olin päättänyt, että koska ikämiehille ei ole erillistä sarjaa eikä kisasta kerry Keski-Suomen pyöräilycupin pisteitä, ajan kisan mäki-intervalliharjoituksena välillä kunnolla palautellen välittämättä kierros- tai loppuajasta. Tuntien reitin jo edellisen vuoden kisan perusteella, olisi järkevää myös ajaa eka kierros rauhallisesti, jotta jaksaa nousta mäet kunnon intensiteetillä myös toisella kierroksella. Reitti on raskas ja keli lämmin, nesteytys ja ravintoseikat pitää rauhallisemmasta kisavauhdista huolimatta hoitaa silti huolella.

Tavoitteeni ajaa rauhallisesti siirtyi kuitenkin samantien romukoppaan kun näin kisaan valmistautuvan ikämiehen, kilpakumppanin, joka Rajamäen kisassa ajoi ansaitusti kolmanneksi. Kävin morjestamassa vaihtaen muutaman sanan niitä näitä. Kisatäpinä iski siis kunnolla kypärään, sillä oman ikäluokkani Suomen kärkikuskeihin kuuluvan kilpakumppanin haastaminen mäkisessä maastossa toi kisaan aivan erilaista nostetta. Itse asiassa pohdin kuinka paljon häviän per kierros kevytrakenteisemmalle haastajalle. Harmittavasti en nähnyt paikallisia  ikäluokkani kärkikuskeja osallistumassa kisaan.

Ohjelmoin takaraivooni uuden kisasuunnitelman: ei ainakaan alkuun täysillä, mutta hyvällä yrityksellä silti. Olin ainakin hyvin palautunut Rajamäen kisasta ja tehnyt monipuolista treeniä viikon aikana. Katsotaan kuinka pitkälle potku riittäisi kilpakumppanin kannoilla.

Lähtö tapahtui järjestäjän toimesta hitaalla lähdöllä ja vetäjän siirryttyä sivuun ampaistiin liikkeelle pölypilven saattelemana. Hain paikkani etuosasta “laumaa”, joka yritti mahtua suhteellisen kapealle ulkoiluväylälle. Ekassa tiukassa vasurissa joku kaatui ja takaa tulleen pyörä takertui kaatuneen pyörän kanssa aiheuttaen ruuhkan. Enempää kuskeja ei samaan kasaan onneksi langennut. Reitti eteni aluksi kovavauhtisena kilometrin verran poiketen lopulta polku-metsäautotieosuudelle joka laittoi jonon kiipeämään ensimmäiseen pitkään nousuun. Ajo tuntui hyvältä, syke anakynnyksen yläpuolella ja huohotutti kiitettävästi. Kilpakumppanin takapyörän tuntumassa pysyi hyvin.

Eka kierros jatkui välillä kovavauhtisten alamäkien jälkeisillä jyrkillä nousuilla, ajoittain mutaisia ja kivikkoisia metsäautoteitä pitkin. Huomasin, että sen minkä nousuissa jäin kilpakumppanilleni, sain todella helposti kiinni seuraavassa alamäessä tai tasaisemmilla osuuksilla. Lopetin energiaa kuluttavan ryntäilyn nousuissa ja keskityin pitämään vauhtia laskuosuuksilla. Syke pysyi koko ajan VK2/Mk alueella ja meno maistui. Alamäkiosuuksilla painelin välillä kilpakumppanin rinnalle ja rupattelinkin muutamaan otteeseen saamatta kuitenkaan kovin syvällistä vastakaikua jutustelulleni.

Join säännöllisesti siitä yhdestä pullosta jonka pystyin pyörässäni kuljettamaan. Lisäksi nielaisin kierroksen puolivälissä yhden geelin (51 g) kurkusta alas ja keskityin jälleen ajooni kilpakumppanin takapyörän tuntumassa.   En siis ainakaan ensimmäisen kierroksen aikana jäänyt kyydistä, joka kieltämättä yllätti itsenikin. Seurakaverini Upi oli Multamäen päälle nousevalla jyrkällä mönkijätiellä videokuvaamassa ja kannustamassa menoani.

Kierroksen loppuosalla on yksi niin jyrkkä nousu, että sitä ei pääse kukaan ajamalla ylös.

Tunkkauspaikkana jyrkkä harjunousu.

Mäen päältä avautuvat hienot maisemat ja harjua pitkin kiemurtelee upea neulaspolku kohti hyvin jyrkkää ja kivikkoista laskua, jonka järjestäjä kehoitti taluttamaan alas mikäli ei omaa riittävää ajotaitoa. Minulle tuo ei tuottanut ongelmia, koska vastaavia paikkoja ajetaan lähes jokaisella endurolenkillämme.

Hieno harjupolku kierroksen loppupuolella.

Jyrkän alamäen jälkeen avautuu todella nopeaa ja leveää latupohjaa jota myöten tykitin ohi kilpakumppanini ja sain ensimmäisen kierroksen ajakseni 1:03, joka on muutaman minuutin edellisvuotta nopeampi. Viime vuonna ajoin vain kierroksen joten olin aikaani enemmänkin kuin tyytyväinen.

Uusi juomapullo mukaan ja toiselle kierrokselle kilpakumppanin päästyä hieman karkuun sillä aikaa kun vaihdoin uuden pullon. Ajattelin, että nyt varmaan jäin sen verran ettei kannata ryhtyä ajamaan kiinni 100 metrin etumatkaa, mutta toisen kierroksen alku olikin kivikkoista ja teknisempää jonka aikana hinasin itseni jälleen kilpakumppanin takapyörään kiinni. Jes! Hyvältä näyttää. Vielä paremmalta näytti ensimmäisen pitkän nousuosuuden jälkeen kun pysyin helposti iskuetäisyydellä eikä tarvinnut laittaa kaikkea peliin.

Yllättäen saavutimme kovakuntoisen seurakaverini, nuoren Henkan jolla oli ristiselkä kipeytynyt niin pahoin, että eteneminen oli todella tuskaista. Henkka liittyi minun ja kilpakumppanini joukkoon ja siinä yhteydessä, latupohjan jälleen noustessa, edelläni ajanut kilpakumppani ajoi vahingossa pienen polkuristeyksen pitkäksi. Siirryin vetämään Henkan kanssa ja yllätyksekseni kilpakumppani alkoikin jäämään nousun aikana. Siitä innostuneena lisäsin hieman vauhtia ja myös Henkka ei selkäkipujen vuoksi pystynyt seuraamaan. En kuitenkaan rynnännyt nousuja jalat hapoilla vaan sellaisella teholla, että mäen päällä jaksoi runtata laskuosuuksiin kunnon vauhdin. Nautin hieman ennen kierroksen puoliväliä kofeiinigeelin ja siitä tulikin hyvää potkua loppupuoliskolle.

Viimeiset 3 kilometriä edessä eikä takanani näkynyt pitkien suorienkaan päässä ketään. Viimeinen kilometri alkoi ja takareiteen iski kramppi, mutta se talttui kun siirryin ajamaan putkelta isolla vaihteella. Maaliin ajaessani sain vielä aikaiseksi kunnon loppukirin ja loppuaikana 2:08 oli ainakin 20 minuuttia parempi kuin mitä ennakoin. Kilpakumppani hävisi lopulta 4 minuuttia.

Mahtava onnistuminen todella mäkisessä ja raskaassa maastossa. Sain kisasta lisäksi todella hyvän treenin.

Kiitos Upille videokuvauksesta. Kiitos myös Kuopiolaiselle kilpakumppanille hyvästä vastuksesta. Onnittelut naapurin Anssille upeasta yhden kierroksen suorituksesta. Kiitos Mauri tavaroiden säilytysavusta.

Kisan jälkeen ajoin rauhallisesti takaisin kotiin jossa painelin suoraan järveen uimaan. Oli mahtava kisapäivä takana.

Tulevana sunnuntaina ajetaan Laukaan Peurungassa todellinen mäkimaastokisa. Reitillä kiivetään Multamäen päälle 4 kertaa n. 100 metriä kerrallaan. Reitti on muuten helppo, mutta parissa nousukohdassa varmasti hapottaa. Kun kierroksia kisassa on kaksi, saa reidet melkoista mäkitreeniä. Tulossa siis hapottava kisa komeassa säässä: ennustettu jopa +20 lämmintä. Saa ajella kesäkuteissa ja lotrata aurinkorasvan kanssa.

Viime lauantain Nurmijärven kisa aiheutti todella mahtavat takareisikivut eikä maantantaina päässyt kävelemään ilman buranaa. Tuolista kun nousi ylös niin piti hetken miettiä uskaltaako siirtää jalkaa kohti askelta :). Tosi tervettä :)!

Nyt on keskiviikko ja pääsen jo kävelemään lähes normaalisti ilman särkylääkettä. Tänään ajan kevyesti pikku lenkin, torstaina menemme porukalla treenaamaan juurakkoajoa lähipoluille.

Lauantaina on tuttavamme 50 vuotisjuhlat jossa voi täytekakulla tankata itsensä ähkyyn ja pöhöön :). Kait ne sunnuntaiksi sulavat.

Kisasivut tästä.

Nurmijärvi XCM on suosikkikisani. Typistetty “60 km” kisa oli tänä vuonna itse asiassa vain 51 km:n mittainen eli pari 25,5 km:n kierrosta. Reitti oli sopivasti tekninen johon heitti kivan bonuksen edellisenä iltana satanut vesi  tehden juurakot melko niljakkaiksi. Tekninen reitti sopii minulle todella hyvin, koska Jyväskylän seudun juurakko-kivikkoenskapolkuja on tullut koluttua satoja tunteja ja ajotaitoni on riittävän hyvä. Tämänkin kevään aikana olen harjoitellut intervallityyppistä “tykitystä” teknisillä poluilla.

Kisaan osallistuminen oli hieman epävarmaa parin edellisen viikon kovien treenien vuoksi. Ei ollut oikein tuore olo ja kisaa edeltävinä päivinä olin pari päivää todella väsynyt. Perjantaina piti ajaa iltatreeni jolla kehoa herätellään kisamoodiin, mutta ei oikein napannut lähteä vesisateeseen ajelemaan. Päätin, että koska joudumme lauantaina menemään Nurmijärvelle melko aikaisin jälki-ilmoittautumistakarajan vuoksi, olisi aikaa riittävästi ajella pöhöt pois ennen kisaa. Startti oli nimittäin vasta 13:30.

Kisaan valmistautuminen oli kohtuullisen kevyttä suhtautumista tulevaan kisaan. Hieman enemmän hiilaripitoista ruokaa keskiviikkona ja torstaina. Lisäksi hieman Malto juomaa. Pejantaina normaali ravinto.

Lauantaina kun pääsimme kisapaikalle, meni elimistö kisamoodiin jo pelkästään muiden pyöräilijöiden näkemisestä. Ilmoittauminen sisään, numerolappu pyörään, ajokamat päälle ja ajamaan rauhallista lämmittelyä samalla lipittäen hiilarijuomaa. Muutama kokeileva veto, mutta ei oikein tuntunut jaloissa vahvalta. Jatkoin lämmitelyajoa ja tein lisää lyhytkestoisia vetoja joiden aikana rupesi tuntumaan jaloissa heräämisen merkkejä.

Tavoitteeni oli yrittää ajaa omassa (M50) sarjassa viiden sakkiin. Tosin olin melko epävarma tavoitteen realistisuudesta parin viimeisen viikon harkoista saatujen palautteiden perusteella. Harkkojen perusteella ei vauhtia ollut läheskään niin paljon kuin tavoite vaatisi mitalivauhdista puhumattakaan. Mutta niillä mennään mitä on. Toinen tavoite oli ajaa rauhallisesti kovaa eli yrittää pitää VK2 puoliväliä sykkeiden ylärajana.

Startti tapahtui asfalttiosuudella jota paineltiin ketju tiukalla kilometri jonka jälkeen ulkoiluväylää hetken aikaa kunnes päästiin esimmäisille kangaspoluille. Olin seurakaverini Upin (myös samassa ikäluokassa) kanssa ryhmittynyt lähtökarsinassa itsevarmasti melko eteen ja pääsimme hyvällä vauhdilla matkaan kärkijoukon imussa. Tunnistin pari ikäluokkani Suomen kärkikuskia suoraan edessäni ja siinä vaiheessa unohdin VK2 sykerajat. Ryntäsin kaverit kiinni Upi kannoillani ja huomasin kohtuu helposti pysyväni kavereiden kannassa.

Kisa eteni ja ajo kulki. Elimistö alkoi lopulta tasaantumaan eli huohotus laantui vaikka syke oli kaiken aikaa anakynnyksen tuntumassa tai hieman yli (anakynnys: vuoden 2013 kevään kuntotestin perusteella). Välillä syke paineli jo 95% päälle jolloin Garmin alkoi piippaamaan liian korkeista sykkeistä. Mutta ajo kulki eikä ollut paha olo tms.  Pää hoki, että “rauhoitu, rauhoitu”, mutta meno tuntui sen verran hyvältä etten juurikaan rauhoitellut. Itse asiassa teknisillä osuuksilla pääsin ajoittain jopa helpolla.

Ajoa haittasi ainoastaan heikon ajotaidon omaavat kuskit, jotka tupeksivat edessäni teknisillä polkuosuuksilla. Rytmi katoaa aina hetkeksi kun joutuu pyörän päältä pois ja ottamaan uuden vauhdin. Ajo maistui silti aina vain paremmalta mitä enemmän oli juurta ja kivikkoa. Näytti maistuvan Upillekin, joka hengitti niskaani ahneen tuntuisesti. Asfalttipätkiä vedimme vuorovedolla ja ajoittain hieman himmailtiin, jotta ei ajettaisi itseämme aivan hengiltä :).

Kierroksen loppupuoliskolla oli muutama tiukempi nousu joissa Upi ainakin 15 kiloa kevyempänä otti johdon ja katosi horisonttiin. Ohi paineli myös reilusti nuorempi Petäjämäen Mikko, tuttuni ja aina niin kohtelias ja hyväntuulinen kuski.  Hiljensin tahtia, koska ei ollut järkeä lähteä tavoittelemaan Upia kiinni. Kisassa kolmanneksi ajanut Pentikäinen ajoi kanssani vuoronperään vaihtaen sijaa kanssani. Seuraamme tuli takaa kisassa toiseksi ajanut ikämies, Olli Savikko.

Ensimmäisen kierroksen viimeiset kilometrit olivat helppoa polkua ja kovapohjaista hiekkatietä. Saimme Upin ja Mikon kiinni hiekkatieosuudella vaikka luulin heidän jo aloittaneen toisen kierroksen. Vedimme vuorovedolla hiekkatietä asfaltille josta alkoi toinen kierros. Eka kierros meni aikaan 1:13. Ripsu puolisoni ojensi uuden juomapullon kouraani ja niin ikämiesletka terästettynä parilla kersalla + Mikolla ampaisi kohti metsikköä. Pysyin kohtuullisen helposti Pentikäisen ja Savikon matkassa. Kisan kakkosijakin oli tässä vaiheessa käden ulottuvilla.

Ikämiehet ekan kierroksen loppuosalla.

Viimeisellä kolmanneksella iski takaresikramppi. Sitten toinen sisäreisi kouristeli. Oli pakko hiljentää reilusti  vauhtia ja siirtyä ajamaan putkelta jonka tiesin helpottavan. Krampit eivät ainakaan johtuneet nestehukasta: olin juonut 15 minuutin välein samalla tyylillä kuin harjoituslenkeillä jne. Olin myös nesteyttänyt kehon hyvin ennen kisaa. Juomarepussa olleessa juomassa oli myös energiaa, mutta seos oli uusi eikä nähtävästi imeytynyt aivan siten kuin hitaampitahtisilla pitkillä lenkeillä. Kova vauhti ja parin viikon kovat treenit ovat luultavasti suurin syy kramppeihin joista en ole kärsinyt koko kevään aikana. Mutta enpä ole ajanutkaan anakynnyksen yläpuolella liki kahta tuntia :).

Krampit helpottivat hetkeksi ja Pentikäinen pääsi karkuun, samoin Savikko. Putosin neljänneksi. En voinut kuitenkaan yrittää kiinni ajamista, koska krampit vaanivat kaiken aikaa. Jatkoin juomista ja etenkin pullosta jossa oli geelejä veteen sekoitettuna. Matka eteni, mutta vauhti tippui aika tavalla.

Sitten tapahtui tekninen takaisku. Kolme kilometriä ennen maalia etuvaihtajan kiinnikepanta katkesi ja meno tyssäsi siihen. Mietin nopeinta tapaa päästä maaliin. Jos katkaisen ketjun ja saan vaihtajan häkin pois, en saa ketjua välttämättä liitettyä kovin nopeasti pikaliittimien puuttuessa (en ollut muistanut hankkia uusia liittimiä ennen kisaa). Ei ollut myöskään mitään millä olisin sitonut vapaana roikkuvan häkin siten, että voisin ajaa yhdellä eturattaalla maaliin. Päätin juosta loppumatkan. Välillä pidin pyörää potkupyöränä, mutta hankala asento pisti reidet kramppaamaan. Juoksu poisti krampit. Ohi kiitäneet kuskit kyselivät “Mitä kävi?”.

Lopulta ylitin maaliviivan oman sarjani yhdeksäntenä. Sarjaani osallistui 21 kuskia. Vaikka tekninen vika vei mahdollisuuden taistella mitallista, olin tyytyväinen ajooni ja kadoksissa olleeseen vauhtiini. Olen vauhtitreenien osalta oikealla tiellä. Mieltä lämmitti myös kovasti Upin hieno ajo neljänneksi. Harmitusta aiheutti taasen seurakaveri Maurin ketjujen katkeaminen ja keskeytys.

Kaiken kaikkiaan hyvä kisareissu takana.

Kisan hyvät ja huonot puolet:

Hyvää:

• kunto on erinomaisella tasolla.
• jaksaa ajaa pitkään kovalla teholla.
• palaudun nopeasti.
• hyvä ajotaito palkittiin teknisillä osuuksilla.
• maantievauhtikin alkaa löytymään.
• positiivinen suhtautuminen takaiskuihin.
• oli mukava nähdä kilpakumppaneita: Jukka ja Veli.
• kivaa olla kisoissa hyvien seurakavereiden kanssa. Kiitos Upi ja Mauri, Juha-Matti ja Vilkku.
• puolison mukana olo ja jeesaaminen! Kiitos Ripsu :).

Huonoa:

• olen liian raskasrakenteinen ja kulutan turhaan ylimääräistä energiaa. Mutta näillä kiloilla mennään.
• kramppiherkkyys.
• juoma ei aivan toiminut, mutta pienellä viilauksella saattaisi toimiakin.

Muutaman kisan olen aikeissa ajaa ennen Tahkoa:

1. Nurmijärvi XCM (10.5.2014). Siellä tavoitteena ajaa ehjä ja tasainen ajo ilman sijoitustavoitteita. Kisasta saa hyvän pitkän ja vauhdikkaan harkan.
2. 4-Satanen Peurunka (18.5.2014). Reilun parin tunnin maastokisa jossa nousumetrejä riittää. Hyvä mäkitreeni kunhan en ala ryntäilemään mielipuolisesti :).
3. MTB Jämsä (24.5.2014). Paikalliskisa josta ei enempää tietoa. Kisa on osana Keski-Suomen Pyöräilycuppia.
4. Viitasaari XCO (1.6.2014). Tätä olisi kiva kokeilla… Voi olla turhan hapottavaa.
5. Korso 96 (8.6.2014).  Tämä saattaa jäädä väliin, mutta mukana tässä vaiheessa. Jos ajan niin nimenomaan sen 96 km matkan.
6. Laajavuori XCM (14.6.2014). Tämä on viimeinen kunnon kova rypistys ennen Tahkoa.

Laajavuoren kisan jälkeen loivasti lasketellen kohti Tahko tapahtumaa. Kesäkin on tuolloin parhaimmillaan.

Aloitin harjoituskauden loka-marraskuussa. Aluksi oli kuukauden verran kevyttä tekemistä jolloin otin ohjelmaan punttitreenit pienen tauon jälkeen. Nyt on vappu. Aikaa on vierähtänyt nyt 6 kuukautta. Sinä aikana harkat ovat pyörineet pääosin pyöräilyn, puntin ja kävelyn merkeissä. Kokonaistunteja on nyt kasassa hieman päälle 300 tuntia joista pyöräilytunteja n. 240. Vielä ehtii saada kasaan ainakin 100 tuntia. Luulisi riittävän. Trendi on ollut nousujohteinen kuten alla olevasta kaaviosta näkyy.

Harjoitukset harjoituskaudella 2014.

Vertailuksi vuoden 2013 harkat vastaavana ajankohtana. Hieman ovat määrät tuosta kasvaneet ja toivottavasti laatu määrien mukana.

Harjoitukset vastaavalla jaksolla vuonna 2013

Vuonna 2013 tuli harjoiteltua toukokuun alusta Tahkon 180 km kisaan saakka seuraavasti:

Harjoitukset toukokuusta Tahko tapahtumaan vuonna 2013.

Hyvänä seikkana voi todeta, että lisääntynyt määrä ja teho ei ole vaikuttanut haitallisesti ikääntyvään kroppaan. Palautuminen on ollut “normaalia” eikä ole joutunut turvautumaan buranapurkkiin kuin todella satunnaisesti. Levätty on silloin kun se on ollut tarpeen.

Aika näyttää riittääkö tämä harjoittelumäärä vai olisiko sittenkin pitänyt tehdä enemmän matalatehoista kestävyysliikuntaa jne. Olen kuitenkin tehnyt selkeämpää ja määrätietoisempaa eroa kevyen ja kovan harjoituksen välille: kevyt ajetaan todella kevyenä ja kova harjoitus vastaavasti kunnolla epämukavuusalueella. Peruskuntokaudella sain kehotteen ajaa PK2 alueella, koska se kehittää parhaiten. Noudatin vinkkiä ja kait sillä on ollut kehittävä vaikutus, koska nuo ajetut ylipitkät ovat onnistuneet verraten hyvin.

Touko-kesäkuu meneekin taiteillessa monenlaisten kisojen, pitkien lenkkien sekä laadukkaiden harjoitusten kesken. Eräs huipputriathlonistimme valisti meitä taannoisella luennollaan: “Tavoitteen pitää ohjata tekemistä onnistuakseen”. Sen vuoksi jätän suosiolla kisoja väliin mikäli tavoitteeseen sidotut harjoitukset joutuisivat laiminlyönnin kohteeksi tai niitä ei olisi järkevää tehdä huonon palautumisen vuoksi.  Onneksi minulla on tarjolla ylityövapaita ja voin ajaa pitkiä lenkkejä puolison ollessa töissä. Näin ei kärsi yhteinen aikamme ja parisuhde pysyy kunnossa ainakin siltä osin. Se jos mikä tukee tavoitteeseen pääsyä!!