3 viikkoa Tahkoon
Taas on viikko jäänyt historiaan. Kolme jäljellä Tahkoa lähestyttäessä, toivottavasti ei elämässä :).
Treenit ovat hieman muuttuneet: kävely ja hölkkälenkit ovat osittain korvautuneet vesijuoksulla. Viikkotunnit (12 – 15 tuntia) ovat sisältäneet kevyttä ajoa ja hieman “räppäilyä”. Siis aika säästeliäästi on menty.
Viikonloppuna ajettiin pitkä maastolenkki seuran mökille jossa vietettiin kesäkauden avajaisia ja uusien jäsenten iltaa. Jäsenmäärä on lisääntynyt JYPS:ssä melkoisesti parin viime vuoden aikana ja alamme olemaan “suurseura”. Lenkkimme oli 70 km jota ajettiin n. 13 km/h. Reitti oli teknistä ja mäkistä, joltain osin aivan työnnettävää pätkää hakkuualueiden vuoksi. Peurungassa pidettin 4 tunnin ajon jälkeen tankkaustauko jonka jälkeen ajettiin vielä CC Picaron toukokuussa järjestämän 4Satanen – maastokisan reitti jossa nousut ovat todella raskaita ja vastaavasti alamäet vauhdikkaita. Lenkillä oli mukanani 9 kuskia ja niillä joilla oli liian vähän energiapitoista syötävää ja juotavaa mukana, alkoivat olla aika tyhjiä 5 tunnin ajon jälkeen. Kelikin oli melko kuuma ja nestettä kului eikä juominen ollut riittävää kaikkien osalta.
Omalla kohdallani alkavat ravintoseikat olla melkoisen hyvin hanskassa ja päänupissa. Keho ei yksinkertaisesti kuljeta eteenpäin ellei energiaa ole riittävästi tarjolla. Liian monet ajavat harkat ja porukkalenkit kuin autolla jossa on polttoaineen saantia kuristettu ja tankissa ainetta liian vähän. Onneksi olen oppinut nauttimaan lenkeistäni mukanani reilusti ravintoa. Näin myös em. lauantain pitkällä maastolenkilläkin. Juomassa oli hiilareita yli 100 g litrassa, lisäksi nautin 51 g geelejä yhden per tunti. Ja energiaa oli jäljellä lenkin jälkeen todella hyvin. Oli fiilikset aivan kuin olisi tullut parin tunnin kevyeltä lenkiltä.
Mainitsin aiemmin vesijuoksun. Asun nykyään järven rannalla ja 20 asteinen vesi suo oivan elementin kuntoilla. Puoliso on myös innostunut vesijuoksemaan ja yhteinen liikuntaharrastus tukee hyvin Tahko tavoitettani. Vesijuoksu on yllävän raskasta ja vaikuttaa myös hierovasti lihaksistoon.
Tulevana viikoloppuna ajetaan Laajavuori XCM kisa. Reitti on tänä vuonna reilusti raskaampi johtuen hevosharrastajille kunnostetun reittiosan pehmeästä hiekasta (muutama kilometri). Toinen merkittävä uudistus on reitin kiipeäminen Laajavuoren päälle ja sieltä edelleen alas hieman Tahkon loppulaskun tyyppisesti. Mikäli tämän hetkiset sääennusteet toteutuvat ja saadaan kostea viikonloppu, tuo mutaiset ja liukkaat pätkät lisäsuolan ja raskauden reitille. Siinä punnitaan kolmen kierroksen kuskeilta järkeä ajaa maltilla pari ekaa kierrosta.
Millähän ensi lauantain kisassa saadaan kramppiherkkä Purojärvi rauhoittamaan menoa ja pääsemään maaliin ilman kouristeluja. Siinäpä haastetta kerrakseen.
 
 
 
Vajaa kuukausi Tahkoon
Hemmetti, että aika rientää! Nyt jo kesäkuu!
Vaan eipä voi muuta todeta kuin että näin kesäkuun alussa tunnen olevani valmis ajamaan Tahkon 240 km. Sen verran hyvin ovat sujuneet treenit ja muut puuhastelut. Toistaiseksi en ole potenut minkäänlaisia sairasteluja. Toivottavasti en niitä koekaan ennen Tahkoa. Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vielä on runsaasti aikaa mahdolliselle takaiskulle, joka voi olla onnettomuus, sairastuminen, muu ulkoinen tekijä tms.
Treenausaikaa ei kuitenkaan ole enää kuin hätäiset pari viikkoa. Hieman ennen Juhannusta pitää jo fiilistellä ja rauhoittaa tekeminen. Jotakin vielä siis pystyy tekemään. Jotain sellaista, joka ei terminoi koko projektia. Esimerkiksi harjoitella säästeliäästi kovaa ja hiljaa :).
En ole kertaakaan epäillyt, ettenkö pystyisi ajamaan Tahkon kuninkuusmatkaa. Nyt on noussut enemmänkin esille millä intensiteetillä pystyisin matkan ajamaan. En nimittäin lähde ajelemaan vain “terveisiä” vaan ottamaan mittaa itsestäni, haastamaan lukuisten tuntien ja ajokilometrien vaatiman treenauksen tuottaman tuloksen. Loppuaika tuskin on tämän ikäiselle kuskille alle 16 tuntia, mutta voihan sitä pitää todellisen onnistumisen tavoitteena. Pääasia, että voin olla tyytyväinen suoritukseeni.
Kisoina ohjelmassani on vielä jäljellä Laajavuoren Marathon Cupin kisa. Tänä vuonna rata on raskaampi kuin aiempina vuosina. Tuosta kisasta saa jälleen hyvän kovatehoisen harjoituksen eikä vastaavaa enää tarvitakaan ennen Tahkoa. Yksi ylipitkä lenkki on tarkoitus ujuttaa johonkin sopivaan väliin, mutta ei ainakaan Tahkoa edeltävien viimeisten 10 päivän ajalle. Saa nähdä antaako aikataulut periksi. Onneksi sentään tulevana lauantaina (7. kesäkuuta) pääsee ajamaan pitkän maastolenkin JYPS:n kesäkauden avajaisiin. Rentovauhtinen maastolenkki tulee olemaan pituudeltaan noin 80 km kestäen 6-7 tuntia. Lenkin päätteeksi saunomista, uimista, hyvää ruokaa ja kait sitä voi pari hiekatontakin siemaista :).
Tahko simulaatio pitkällä maastolenkillä (138 km)
Toukokuun viimeisenä lauantai-lenkkinä reipastuttiin ajamaan maastolenkki, jonka reitiltä löytyi samanlaista maastoa kuin mitä Tahkon kisareitti tarjoaa. Reitti suunniteltiin vastaamaan kahden kierroksen kisakilometrejä, joka olisi siis minulle puolet kisamatkasta ja mukaan lähteneelle Jannelle tuleva Tahko matka. Jannen tavoite on ajaa ensikertaa Tahkolle osallistuessaan 120 km kuten esim. minä tein muutama vuosi sitten. Lenkkikaveriksi saatiin myös paikallinen seikkailu-urheilija, joka ajoi kanssamme ensimmäiset 4 tuntia.
Lenkkireitillä ei päästy aivan samaan määrään nousumetrejä kuin mitä Tahkolla kertyy 120 km matkalla, mutta riittävästi kiivettiin mäkeä tälläkin lenkillä. Muutama polunpätkä oli hieman teknisempää kuin mitä Tahkon reitiltä löytyy.
Lähdimme lenkille aamulla klo 6 ja tavoite oli ajaa suunnilleen sitä vauhtia kuin mitä tulisin itse ajamaan tulevassa kisassa. Reippaammin kuitenkin mentiin ja sen verran ajaminen maistui päivän aikana, ettei ollut syytä ihmeemmin hiljennellä. Alkumatkasta puhkesi Jannen pyörästä eturengas ja tuntia myöhemmin pyöräni takavaihtajan vaijeri katkesi. Vaijeri oli rispaantunut heikoksi takavaihtajan puoleisesta päästä. Onneksi aamu kahdeksalta saatiin hyvä ystävämme Tero kiinni ja hänen avustuksellaan sain uuden vaijerin sekä matkalla Teron luokse katkenneisiin ketjuihini pikaliittimen. Lenkki jatkui.
Lenkistä jäi todella hyvä fiilis. Energiaa olisi ollut ajella reilusti lisää, mutta aikataulut estivät lisäkilometrit tuolle lauantaille. Hyvin kulki myös Jannella ja Tahko 120 km tulee olemaan hänelle helppo reissu. Toivottavasti itsellenikin ensimmäiset kolme kierrosta menisivät samanlaisessa ajohurmoksessa kuin mitä lauantain “Tahko simulaatio” tarjosi.
Lenkkidata tästä.
Recent Comments