Kisarapsa: Laajavuori XCM 14.6.2014

Laajavuori XCM on suosikkikisani huolimatta huonosta kisamenestyksestäni. Vaikka pari kisaa ovat menneet aivan penkin alle kramppien ja nestehukan vuoksi, jaksaa kotikisa silti innostaa.

Tänä vuonna innostus vaihtui epäröinniksi tiistain tutustumislenkillä sattuneen kaatumisen vuoksi. Murtunut kylkiluu ei haitannut hengitystä, mutta kovassa väännössä kipu oli aika kova. Perjantaina ajettu testilenkki näytti vihreää valoa osallistumisen osalta. Päätin ainakin lähteä kokeilemaan kuinka hyvin kylki kestää oikeaa kisa-ajoa.

Laajavuoren kisakeskus oli sijoitettu vuolasta ylistystä saaneeseen Killerin Liikuntakeskukseen. Tilavat paikoitusalueet, toimivat suihku- ja saunatilat sekä kahvio saivat kiitosta kisatapahtumaan osallistuneilta.

Valmistautuminen kisaan

Tiistain kaatumisen jälkeen pidin liikuntataukoa keskiviikon ja torstain. Perjantaina ajoin kevyen lenkin kisakeskuskuksena toimivalle Killerille auttamaan kisajärjestelyissä. Seurakaveri Arsin kanssa kiipesimme ajaen kerran kisareitillä olevaa Aurinkorinne  lasketturinnettä ylös ja siinä vaiheessa kylki tuntui aika kipeältä. Ajamista se ei kuitenkaan keskeyttänyt eli kipu oli siedettävää. Ajaminen oli kuitenkin aika tahmeaa ja hengästyin melko helposti. Ajattelin, että se on sitä hiilaritankkauksen pöhöä joka tukkoisuuden aiheuttaa. Tai sitten kipeä kylki esti tehokkaan hengittämisen ja hapensaannin.

Kun poljin perjantai-iltana Laajavuoresta kotiin muutamalla vedolla oloani testaillen, tuntui jo ajo ja tehot paremmilta.

Tankkasin keskiviikon ja torstain puolisoni leipomisilla. Pullaa ja muuta nopeaa hiilaria tuli popsittua, näin jälkeenpäin ajatellen, turhan paljon. Lisäksi join  päivän aikana ison limupullon verran appelsiinimehutiivisteestä ja maltosta tehtyä juomaa. Perusruokana ruisleipää, salaattia ja makaronilaatikkoa. Kisa-aamuna pari keitettyä kananmunaa, ruisleipä ja aamupäivän aikana juomapullollinen laihaa urkkajuomaa  jossa seassa hieman myös maltoa (50 g) + Pepsiä antamaan makua.

Kisadraamaa

Edellisenä iltana satoi ajoittain kaatamalla ja jännitettiin millainen mahtaa olla kisapäivän sää. Keli oli vielä aamulla tihkusateinen, mutta alkoi seljetä aamupäivän aikana. Lämpötila alkoi olla jo sellainen, että kisaan oli mahdollisuus lähteä lyhyissä ajohousuissa, mutta pitkähihaista paitaa oli syytä laittaa päälle.

Menin ajoissa kisapaikalle, ajokamat päälle ja harmikseni huomasin, että sykemittarissa oli akku tyhjä. Ei siis sykemittausta tässä kisassa.  Siirryin reitille ajelemaan. Aika tahmeelta tuntui. Juuri sellaiselta kun on joko ylirasittunut tai sitten tankannut yli. Ei ollut samanlaista vahvaa tunnetta jaloissa kuin mitä oli esim. Rajamäen kisassa tai Peurungassa. Ajelin lämpöjä ainakin tunnin, mutta ei vaan tuntunut yhtään paremmalta. Kipeä kylki  esti kisahurmoksen syntymisen ja kiittelinkin itseäni tuosta typerästä kaatumisestani.

Seikka mikä paransi fiiliksiä, oli nähdä tuttuja ja aika läheisiksi tulleista kilpakumppaneita. Mm. Kekolan Harri Seinäjoelta ja Kivirinnan Jukka Nivalasta saakka olivat ilokseni tulleet huoltojoukkoineen kunnioittamaan seuramme järjestämää kisaa. Lisäksi paikallisia ja sangen tutuiksi tulleita kuskeja oli mukava tavata.

Harrin kanssa ajelimme ennen starttia katsomaan Aurinkorinne – lasketturinteen laskua. Reitti kun kiipesi tänä vuonna Laajavuoren päälle ja alastulo oli turvallisuussyistä ohjattu alas pitkin DH-rataa, jossa vauhdin kontrollointi oli helpommin hallittavissa kuin mitä se olisi ollut Aurinkorinteen muilla osilla. Rinne oli nimittäin erittäin limainen ja nurmikkoaluineen petollisen liukas kun vastaavasti DH reitti oli hiekkapintainen ja se oli myös paras vaihtoehto ajatellen vähäisen ajotekniikan omaavia kisaajia.

Mutta kohtalo oli päättänyt puuttua erään nuoren Aurinkorinne-osuutta harjoittelevan kuskin kisapäivään. Samaisesta hypystä, jossa itse mursin tiistaina kylkeni, oli tuo nuorukainen lentänyt paljon minua pahemmin. Kypärä halki ja veren purkautumia kasvoissaan hän makasi tuskissaan, mutta tajuissan saapuessamme paikalle. Mukanamme ollut Lipsosen Oki soitti paikalle ambulanssin ja apuun tullut ratavalvoja jäi loukkaantuneen luo odottamaan ensihoidon saapumista meidän palatessamme lähtöpaikalle.

Radan merkkaajat kiirehtivät muuttamaan rataa ohi kyseisen ja petollisen heittäväksi paljastuneen hyppyrin kohdalta.

Kisa

Kisareitti on vaativa kovavauhtisten tieosuuksien, raskaiden nousujen sekä mutaisten osuuksien vuoksi. Raskautta lisäsi tänä vuonna hevosurheilijoille pehmeällä hiekalla katettu tieosuus, joka alkoi 8 km kohdalta kiristyvänä nousuna jatkuen 3 km:n verran muuttuen onneksi lopulta helpottavasti laskevaksi metsäautotieksi.  Onneksi hiekka oli tamppaantunut viime päivien sateiden ansiosta  ja tielle oli muodostunut vaihtelevasti rullaava polku. Kavioiden aiheuttamat montut tekivät osuudesta epämiellyttävän ajettavan. Reitin lopussa reitti kulkee kovapintaista “torpparin asfalttitietä” Laajavuoren lasketturinteen päälle.

Startti oli loivaan ulkoilureitin ylämäkeen, joka pian jyrkkeni, hetkeksi hieman tasaantuen jatkuen jälleen muutaman sata metrin matkan leveänä ja loivahkona  nousuna. Ohittamaan pääsi hyvin jos vaan jalat veivät eteenpäin. Vaan kun eivät vieneet, ainakaan minua. Olin ryhmittynyt lähtökarsinassa ensimmäisen kolmanneksen porukkaan ja yritin pysyä startin tapahduttua reitille rynnänneen lauman imussa, mutta ei vaan löytynyt ruutia reisistä. Laittoi heti korpeamaan. Ei ollut samanlaista reserviä jaloissa kuin mitä oli edellisissä kisoissa. Nyt joutui laittamaan kaiken peliin samantien. Ja kun luonne on se mikä on, ei voi himmata :). Painetta tuli myös poluilla kun takanani ajoi nälkäistä sakkia ja edessä menevää letkaa ei saanut laskea karkuun. Joutui menemään mittari punaisella.

Mutaa ja liukkautta riitti.

Mutaa ja liukkautta riitti.

Kun itse pääsin em. hevosmiesten hiekkatieosuudelle, tahmea meno vain paheni. Pyörä ei kulkenut huonosti rullaavalla hevostiellä mihinkään ja oman sarjani kärkikuskit katosivat horisonttiin. Masentavaa! Korpesi todella paljon.  En muuta syytä keksinyt huonoille jaloille kuin että olin ylitankannut. Kärsin “maltopöhöstä”. Tai pikemminkin hiiilaripöhöstä. Se teho ja voimantunne jota olen saanut lähiviikkoina kokea, oli aivan tipo tiessään. Mutta minkäs teet tässä vaiheessa kisaa. Eikä apuja saanut rengaspaineistakaan: 1.8 / 1.6 paineet eivät ainakaan olleet turhan kovat syömään vauhtia hevosuralla. Lohduttavaa oli, että alamäkiosuuksilla pyöräni rullasi selkeästi paremmin kuin muilla.

"Kyllä korpeaa kun ei kulje!"

“Kyllä korpeaa kun ei kulje!”

Eka kierros meni  nelisen minuuttia päälle tuntiin. Olin juonut kierroksen aikana yhden pullollisen geelivettä (olin puristanut geelit juomapulloon jotta ei tartte repiä geelejä auki reitillä jne) ja hieman juomarepussa ollutta juomaseosta. En vaihtanut toiselle kierrokselle uutta pulloa vaan jäljellä olevan uuden pullon ottaisin mukaan vasta kolmannelle kierrokselle.

Toinen kierros meni ekaa jonkin verran heikommin (1:10 paikkeille). Odotuksista huolimatta eivät vaan alkaneet jalat toimia, mutta eivät ne oikein heikentyneetkään. Kylki ei vaivannut vaikkakin kovemmissa vääntöpaikoissa kipua tuntuikin. Mutta pääkoppaan  kylki ja sen muistuttama kaatuminen vaikutti. Olin aivan turhan varovainen, rentous puuttui ajotaitoa vaativilla osuuksilla. Rentouden puuttuessa ajosta tulee kulmikasta ja ajovirheiden mahdollisuus kasvaa merkittävästi.

Mutaa riitti tässä kisassa.

Mutaa riitti tässä kisassa.

Kolmannen kierroksen vaihtuessa ajoin vahingossa juomapullopöydän ohi, koska jotenkin muistin, että pöytä on vasta kisakeskuksen kohdalla olleen juottopisteen jälkeen. Ei auttanut kuin harmistuneena peruuttaa 50 metriä, siepata pullo ja jatkaa matkaa. Ajo kulki kolmannen kierroksen suunnilleen samoilla tuntemuksilla kuin toinenkin kierros. Ajoin yksin ja sain säädellä ajoani hieman vapaammin. Kierroksen puolivälin tietämissä alkoi tuntua ensioireita saapuvista krampeista. Ässämäessä ennen viimeistä Laajavuoren päälle kiipeämistä, oikea sisäreisi kramppasi ja pakko oli hypätä kävelemään hetkeksi. Ässämäen päällä jatkoin rauhallisesti ajamista putkelta isolla vaihteella. Laajavuoren huoltotien alaosa oli pakko sitkutella satulasta, mutta ylempi osuus meni jälleen putkelta eikä krampit päässet iskemään uudelleen.

Loppuosa kierroksesta sujui ongelmitta ja olin maalissa aikaan 3 tuntia 25 minuuttia häviten n. 8 minuuttia pronssitilasta.

Positiivista oli, että ajoin suunnilleen saman ajan kuin edellisenä vuonna vaikka rata oli hitaampi. Myöskään ero oman sarjani kärkeen oli kaventunut merkittävästi. Hyvänä päivänä olisin ollut mitaleilla. Vaan se on jossittelua… Hyvänä seikkana pidin myös sitä, että kova intensiteetti koko kisan ajan ei aiheuttanut kramppeja kuin vasta aivan loppuvaiheessa. Krampit eivät myöskään iskeneet kuin salama vaan ilmoittivat tulostaan “kohteliaan hienotunteisesti”. Tänä keväänä olen käyttänyt juomaseoksessa todella laihaa urheilujuomaa, mutta reilusti hiilareita kuten mm. Vitargoa. Vaikuttaa siltä, että urheilujuomajauheista tehty vain 1% vahvuinen juoma pitää krampit pääosin poissa.

Kaiken kaikkiaan siis hyvä kisapäivä josta on hyvä jatkaa valmisteluja kohti Tahkoa.

 

 

 

 

 

 

2 responses

  1. Mielenkiintoista on ollut seurata projektiasi. Harmittaa tuo loukkaantuminen. Aikas sisukas olet, kun jatkat. Itse olisin varmasti jo hellittänyt. Maali jo häämöttää, onnea matkaan, sitäkin varmaan hieman tarvitaan noin hurjalla matkalla!

    1. Kiitos kaima :). Katsotaan miten äijän käy.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: